keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Uusi viikko ja uudet kujeet..

Tosiaan, kuten aiemmin sunnuntai-maanantai yönä kirjoitin, oli mulla aika opolle maanantaina. Jännitin ihan pirusti sinne menoa tietyistä syistä joista yks on se että mun opiskeluoikeus tosiaan loppuu nyt joulukuussa. Sinne lähtiessä jännityksen lisäks myös vitutti jo valmiiks ku mietin että tässäkö tää nyt oli, paperit jäi saamatta koska opintopisteitä on aivan liian vähän. No, ratkaisu kuitenkin löytyi, (ihana opo! <3) ja kaiken lisäks sellainen ratkaisu joka luultavasti on oikeastaan myös mulle parempi kun tää nykynen tyyli.. Joka tapauksessa saan vasta noin viikon kuluttua tietää enemmän ja sen takia en alakkaan nyt vielä sen kummemmin kertomaan mikä on homman nimi. Pakko oli vaan päästä kertomaan että näillä näkymin mä joka tapauksessa valmistun ja musta tulee kuin tuleekin sairaanhoitaja! Jippii, olen iloinen! Vaikkakaan näillä näkymin en sit valmistumisen jälkeen ainakaan täysin alalle jää johtuen myös muista haaveista ja tulevaisuuden suunnitelmista, joista vasta myöhemmin lisää.. ;)

maanantai 28. marraskuuta 2011

Kohti uutta viikkoa..

Niinpä niin, torstain piti olla toivoa täynnä ja olihan se, täynnä toivoa kunnon flunssasta. Alkuillasta alkoi yhtäkkiä tulla ihan hirvee olo ja kylmä ja kuuma vaihteli minkä kerkes. Loppujen lopuks oli ihan törkeen huono ja tukkonen olo ja päätinki pysyä ihan vaan peiton alla. Hirveestä olosta huolimatta oli kuitenki kiva ilta ku päädyttiin pitämään Jennin ja Nennyn kans leffailta. Katottiin Bridesmaids, perus naisten hömppäleffa joka oliki loppujen lopuks ihan kiva noin kerran katottavaks :)

Perjantaina olo oli entistä huonompi ja vietin senki koko päivän, ja myös illan kotona.. Huomaa etten ollu kunnos ku jäin suosiolla kotia PERJANTAI-ILTANA enkä edes yrittäny kehittää mitään toimintaa.. Koti-illat kun on yleensä mulle ylivoimasia varsinkin viikonloppusin.. Yleensä vietän vuodessa ehkä max. 4 viikonlopulle sijoittuvaa  koti-iltaa, nekin vaan jos on pakko! :D

Lauantaina hurrasinki sit mielessäni heti ku sain silmät auki, olo oli paaaljon parempi! Oltiin Jennin kans kuskina Nennylle joka kävi vähä danssaamassa ja pyörittiin vaan ympäriinsä punasella pikku nisukalla. Oikeestaan oli aika tylsä viikonloppu eikä tapahtunu juuri mitään mut oli silti ihana päästä lauantaina ulos täältä kämpästä. :)

Tänään oli meidän mammalla synttärit ja tarkoitus oli lähteä perheen kesken fondikseen syömään. Aamulla olo oli kuitenki taas huonompi ja pelkäsin kurkun muurautuvan umpeen ja muutenkin oli kuumeinen olo, joten päätin sit samantien ilmoittaa että en todellakaan oo lähdössä mukaan. Aattelin sit et sillä välin pitäis jotain mamemolle kehittää kun en ollut edes lahja ehtinyt hankkia ja päädyinkin sit kakkuun & kukkiin. :) Jenni sit ihanana kävi kaupas mun puolesta ettei mun tarvinu siinä kunnossa ite lähteä. Luettelin pikasen kauppalistan luurissa ja aloin keittelemään meille "aamukaffia". :D

Siinä sit Jennin tultua vedettiin kaffit ja väsäsin mamemolle synttärikakun, joka kuulemma oli hyvää. :) Ite tosiaan siinä kermaa levittäes tulin siihen tulokseen (TAAS) että miksikään leipuriksi en ikinä alkais.. :D Ai niin, mua vähä jotenki niin säälitti kun mamemo & daddy ei sit päässykkään fondikseen syömään kun se oli tänään kiinni, ne kun niin harvoin muutenkaan käy missään ja olivat ehtineet jo pukeutuakin sitä varten.. :/ Onneks kuitenkin mamemo näytti tykkäävän kakusta & kukisti niin oli nyt sit edes vähän synttäriä sillä vaikka ne joutuikin dadyn kanssa tyytymään pitsaan fondiksen ruuan sijaan.. :S :D

Loppuilta menikin sit enimmäkseen kotona, tosin kävin tossa naapurissa vähän asioita selvittelemässä. Siitä ei (taaskaan,sorry) sen enempää, asiat selviää ajan kanssa jos on selvitäkseen, ite oon tällä hetkellä tyytyväinen siihen että sain sanottua tiettyjä asioita ja se tosiaan helpotti edes jonkun verran oloa. :) Nyt mun pitäis olla jo nukkumas koska huomisesta tulee tärkee päivä. Mulla on varattuna opolle aika klo:13 ja silloin selviää aika paljon kai että miten jatkossa.. jännittää oikeestaan aika paljonki.. toivottakaa mulle onnea :D

No, tää jakso loppuun täydellisiä naisia ja sit untenmaille, toivon mukaan. Anyway, uutta viikkoa kohti ja toivon mukaan nää kaikki asiatkin tästä pikku hiljaa selviää.. Natinati kaikille. :)

Ps. tää postaus saa nyt luvan kelvata ilman kuvia koska oon yksinkertasesti niin laiska etten jaksa ettiä tähän mitään sopivaa.. moah :D

Ps 2. Mun enkeli jos luet tän niin kiitos tämänpäiväisestä, tiedät kyllä <3

torstai 24. marraskuuta 2011

Morgon eller hur?


Huomenta vaan kaikille! Reilu kolme tuntia unta takana ja suhteellisen reippaana jo hereillä. Heräsin puol 9 ku mun paras aamukaffiseura seisoi oven takana ja puolitoista tuntia tuliki taas juotua kaffia ja parannettua maailmaa, nää aamut on parhaimpia, kiitos mun enkeli. <3


Nyt sit kun kerran heräs ihmisten ajoissa, pitäis alkaa hoitaa asioita. Jääny taas aika moni asia viime tippaan ja rästiin kun ollut täs vähä kaiken näköstä mutta jos nyt sit tänään kun on aika hyvä fiiliskin.. ;) Alotinkin oikeastaan jo, muka reippaana, asioiden hoitamisen sillä että lähetin opintotoimistoon sähkäriä. Olin jättänyt lukematta sähkärit joissa varoteltiin että tunnus lukkiutuu ellen vaihda salasanaa ajoissa ja lukkiutuihan se sitten kun en ajoissa hoitanut, niin mua.. nolo! No, nyt sit odotellaan jos sieltä kuuluis.. Ja sit mä reippaana varaan opolle ajan ja hoidan muutkin sähköpostit joiden lähettämistä oon lykänny.. nyt on pakko alkaa toimia vaikka pommit räjähtelis ympärillä, ei auta enää jäädä peiton alle! :D

Mutta nyt, vielä yks tupakka kera kaffin ja sit väijymään koska opintotoimistosta kuuluu.. torstai toivoa täynnä, ihanaa päivää kaikille! :)

Lohtushoppailua ja synttärisuunnitelmia..

Niinpä niin, taas on 6 päivää menny viime päivityksestä. Oon vaan nykyisin niin loppu näihin "tilanteisiin".. Mut oikeesti tuntevat tietää mitä tarkotan ja koska näihin juttuihin liittyy myös muita ihmisiä niin en ala niitä huolia ja murheita nyt täälä ruotimaan, muutenkin oon niin kyllästynyt ihmisten uteluihin ja kyselyihin aiheesta.. Kai asiat selviää sit aikanaan, joskus.. millä tavalla, sitä mä en tiedä. Koska mä en kuitenkaan tiettyihin juttuihin voi vaikuttaa enkä halua niistä täällä kirjoittaa niin päädyinkin ratkaisuun, yritän kirjoittaa tänne vaan niitä elämän kivoja juttuja. Okei, luultavasti tuun kirjottaan vähän vähemmänkin kivoista asioista mutta nää "tilanteet" mitkä nyt vallitsee, niistä en ainakaan toistaiseks kirjoita.

Eilen suututti ja oli sen verran paha mieli että sorruin lohtushoppailuun! :D Toisaalta, tilailin vaan tarpeeseen tulevia, talveen sopivia vaatteita.. ainaki suurimmalta osin! :D Tuli tilattua ainaki neuletakki ja neulepaita, alusvaatteita, pari tunikaa ja mitähän muuta.. kiva yllätys oli se että nyt sai otettua kotiinkuljetuksen joka muuten, johtuisko joulun ajasta, oli ilmanen! En voinu vastustaa, helpottaa mun elämää kummasti.. :D

Tänään shoppailin sit vähän lisää, pari biletoppia joista toinen vois päätyä yläosaks mun & Jennin tuleviin yhteissynttäri partyihin.. =) Meinasin jo saada paskahalvauksen ku olin tekemässä tilausta yhdelle tilille mille yleensäki on helpoin shoppailla ja ruutuun pamahtiki teksti "tilausta ei voitu käsitellä - luottorajasi on ylittynyt." :D Vähä aikaa funtsin että mitääs kunnes tajusin mistä kiikastaa.. No, tyydyin sit vaihtoehtoon "tilaa nyt - maksa helmikuussa!" Nyt sit vaan postipatea odotellessa.. ;D


Mun ei ollu tarkoitus kirjoittaa mun ja Jennin tulevista kemuista etukäteen mutta koska niistä nyt näköjään jo puhutaan niin eikai se nyt mitään haittaa.. :D Mä siis rakastan juhlien järkkäämistä ja joka vuosi synttärit on mun mielestä ollu hyvä tekosyy kerätä ystävät yhteen juhlimaan ja pitämään hauskaa. Jenni taas yleensä on jättänyt synttärinsä juhlimatta.. Tänä vuonna sain Jennin kuitenkin ylipuhuttua siihen että järjestetään yhteisjuhlat! :D Kutsut ollaan laitettua alustavasti jo pari kuukautta sitten johtuen siitä että kutsuvieraissa on myös kauempana asuvia. Huomattiin kuitenkin, onneks ajoissa, että kaikki kutsut ei ookkaan menny perille ja siks ollaankin nyt alettu hätyyttelemään vieraita ja tarkistelemaan että kutsut on vieraat tavoittanu.. =) Mulla on joka vuosi ollu juhlissa teemavärit, esim. viime vuonna oli musta ja hopea ja sitä edellisvuonna punanen ja kulta. Tämän vuoden värejä arvottiin aika kauan kunnes päädyttiin siihen, että koska meitä on kaks, voi myös värejä olla tuplasti. Päädyttiin siis kierrättämään toi musta ja hopea koska musta sopii kaikkeen ja hopea sopii meidän teemaan.. ;) Mustan ja hopean lisäks valittiin sit pinkki ja liila koska myös ne sopii meidän teemaan jonka voisin paljastaa nyt tässä samalla kun kerran vieraatkin siitä jo tietoisia ovat. Teemana meillä on siis glamour ja väreinä noi musta, hopea, pinkki ja liila, mitäs tykkäätte? =) Ite ainakin luulen että naispuoliset vieraat on enempi innoissaan kuin miehet mutta toisaalta, meidän juhlat ja meidän toiveet ;) Sitä paitsi kutsussa lukee ettei kenenkään tarvitse pukeutumisesta ressata, pääasia että kutsutut tulevat paikalle, kaikki ihanat.. <3

Ps. Ollaan suunniteltu Jennin kanssa vieraille myös yhtä yllätystä mutta neuvottelut on ihan vähän vielä kesken.. täytyy toivoa että onnistuu ja ainakin siltä vaikuttais.. ;)

Mutta joo, tulipa taas kohtalaisen pitkä teksti heti kun sai aikaseks kirjoittaa, eiköhän tässä nyt oo taas yhdelle kertaa.. Muistakaa että kommentteja, aihetoiveita jne saa edelleen jättää.. =)

Puss. Darsk-i

perjantai 18. marraskuuta 2011

"Glamuuuur..."

Tarkoitus oli kirjoittaa joka päivä mutta kuinkas kävikään, heti eilen jäi päivittäminen väliin.. kas kummaa. :D No, nyt yritän tsempata ja päivitellä ahkerammin.. huom. YRITÄN! :D Koska viimeset arkipäivät on ollu suhteellisen tylsiä enkä oo saanu juuri mitään aikaseks niin pyhitänki tän postauksen nyt sille että postaan tänne muutaman kuvan viime lauantailta jolloin oltiin Royal Night Clubilla tsekkaamas Tuksun (&Julian) keikka. Täytyy sanoa että olihan se nyt näkemisen arvonen, Tuksu! <3 Tässä siis muutamia kuvia keikasta..





Kuvia olis tosiaan ollu vaikka kuinka paljon mut tässä nyt muutamia.. :)

Huomenna oli tarkoitus herätä aikasin ja olla aikaansaava, mutta enpä ollu tajunnu että huomenna on casting-päivä, josta lisää myöhemmin! ;) Herätys suunnitelma siis todellaki meni nappiin mutta aikaansaava tuskin ehdin olemaan koska villi veikkaus on se että huomisesta tulee pitkä päivä ja ku kotia pääsen niin luultavasti menee vanhan perjantaikaavan mukaan eli päikkärit & valmistautuminen viikonloppuun! :D

Mut joo, nyt vielä Jenden kans tupakille ennenku se lähtee käppäileen kotia kohti ja sit lisää kahvia ja ehkä vähä shoppailua..?!? <3

Ps. kommentteja & aihetoiveita saa edelleen laittaa.. =)

tiistai 15. marraskuuta 2011

Hyväpahamieli.

Päätin nyt päivittää heti vähän kuulumisia kun edellisen blogin (vanhan) päivittämisestä näytti olevan jo useampi kuukausi. Kuten otsikko kertoo, mulla on hyväpahamieli ja tässä tekstissä nyt siitä pahasta mielestä.


Paha mieli johtuu esimerkiks viime aikasista pettymyksistä joita on tosiaan tullu vähä yhdellä sun toisellakin elämän osa-alueella, jos näin voi sanoa. Niistä ehkä myöhemmin lisää? Kaikista eniten paha mieli on kuitenkin siitä että tuntuu että, varsinkin ajoittain, jo vuosien ajan on tullu tuhlattua aikaa ihan liikaa sellasiinkin ihmisiin ja asioihin, jotka ei sit suoraan sanottuna välttämättä ookkaan ollu ihan sen kaiken ajan ja ressin arvosia.

Ja hei, älkää ymmärtäkö väärin, en halua vaikuttaa kylmältä enkä katkerakaan ole. Surettaa vaan että edes osan siitäkin ajasta olisi voinut käyttää toisin. Yhtenä esimerkkinä opiskelu. Myönnän, että kyse on aikaansaamattomuudesta, laiskuudesta ja jopa tyhmyydestäki, puhumattakaan oikeesti surullisistakin tapahtumista elämän varrella, leikkauksia ja muita saikkuja unohtamatta, MUTTA, ja tää on nimenomaan ISO mutta, jos olisin edes osan siitä ajasta käyttäny opiskeluun minkä oon näiden vuosien aikana käyttäny mm. sellasten asioiden ressaamiseen ja murehtimiseen mille en edes voi mitään, niin enköhän mä olis jumalauta valmistunuki jo ajat sitte?!?

Toinen, vieläkin tärkeämpi asia mikä surettaa on ystävät! En voi olla miettimättä miten paljon enemmän mulla olis ollut aikaa ja voimia tavata ystäviä enemmän jos olisin jättänyt ressit ja murheet vähemmälle. Oon aina ollut kova murehtimaan ja ressaamaan ja monesti oon saanu kuulla miten mun pitäis miettiä välillä itteänikin eikä aina vaan murehtia muita mutta en vaan voi itelleni mitään. Ja mitä tulee ystävien tapaamiseen, varsinkin muutamia ystäviä tapaan kyllä viikottain, joitakin jopa lähes päivittäin, mutta lähinnä nyt surettaa muutamat sellaset ystävät joita en oo nyt taas ehtinyt/jaksanut/aikataulujen takia voinut nähdä päiviin, viikkoihin, jopa kuukausiin. =( Sain nyt sit tästäkin itelleni TAAS ressin, surkuhupaisaa? :D Ootte silti kaikki tärkeitä ja mun mielessä! <3

Alku aina hankalaa.

Niin myös tämänkin blogin aloittamisessa. Olin jo pidempään miettinyt uuden blogin aloittamista mutten ollut saanut aikaiseksi. Nyt tilanteet omassa elämässäni, ihmissuhteissa, haaveissa sekä ehkä jopa tulevaisuudensuunnitelmissa ovat toisaalta vähitellen, toisaalta ryminällä, muuttuneet. Varsinkin ajoittain tuntuu kuin olisin ihmisenäkin muuttunut, joten mikä olisikaan parempi aika aloittaa uusi blogi. :) Mietin uudelle blogille nimeä kauan mikä osaltaan hidasti aloittamista. Lopulta kuitenkin luovutin, olin laiska, ja nimesin blogin lempinimeni mukaan, tylsää ehkä, mutta ainakin osuvaa? Kuten nimikin siis kertoo, tarkoitus on edelleen kirjoittaa ns. lifestyleblogia ja sen vuoksi aiheet ja jopa kirjoitustyyli tulevat luultavasti vaihtelemaan välillä kovastikin esimerkiksi fiiliksestä riippuen. Anyway, ei kait muuta kuin tällä tavalla hyvinkin kliseisesti: tervetuloa seuraamaan.. =)

Ps. kuten edellisessäkin blogissa, itsensä lukijaksi merkitseminen & kommentoiminen on sallittua! :)