sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Selittelyn makua..

Moikkamoi! Nyt täytyy oikeasti tunnustaa että ihan hävettää tämä blogihiljaisuus, varsinkin kun syynä on isolta osin ollu ihan vaan laiskuus! No okei, onhan tässä nyt ollu kaiken maailman joulukiireitä ja loppuvuoden koulustressiä ja ja ja.. Niin, vaikka ja mitä mutta silti ei mitään sen kummempaa. Okei, vähän on selittelyn makua nyt mulla mutta niin.. :D 

Kävin tossa äsken mielessäni läpi tän vuoden juttuja mistä en oo vielä syystä tai toisesta postaillu mutta joista haluan ehdottomasti postailla edes jotain että jää sit tännekkin jotain muistontynkää. Kun näitä nyt oli kuitenki jonkun verran kertyny varastoon, johtuen juurikin tästä loppuvuoden laiskuudesta, niin tulin siihen tulokseen että tässä nyt jossain kohti kun ehdin niin laitan tonne sivupalkkiin jonkun näköstä "tulevia postauksia"-namiskaa, niin tiedätte tekin ihanat lukijani sit vähän mitä tuleman pitää. :) Laitan sinne siis niin jutut mistä oon aatellu postata, kuin myöskin ne muutamat postaustoiveet joita tuli sillon sen yhden arvonnan yhteydessä ja jos teillä on jotain postaustoiveita niin niitä voi nyt sit jättää niin lisäilen nekin listaan niin onpahan sit mistä valita kun kirjottelukärpänen taas iskee.. ;) 

Koska tätä vuotta on enää nää pari päivää jäljellä ja mulla olis, näin lomallakin, koulujuttuja mitä olis pakko vielä tänään ja huomennakin kirjotella niin oon melko varma että noi edellä mainitut postailut menee ens vuodelle. Toisaalta, onhan se kiva sit ens vuonnakin muistella tän vuoden kohokohtia, vaikkakin jo varmaan sit heti ens viikosta lähtien. ;) Tästä huolimatta mulla olis ainaki yks postaus mielessä minkä yritän ehtiä postailla vielä joko tänään tai huomenna, luultavasti alottelen tänään ja jatkan huomenna. :) 

Mutta nyt mun täytyy alkaa valmistautumaan ystävän pikkuherran 1-vuotis synttäreitä varten. Luvassa siis ihan vaan vaihteen vuoks juhlintaa. :) Ihanaa ja lepposta päivää teille ja nauttikaa nyt tästä tämän vuoden viimeisestä sunnuntaista oikeen täysin rinnoin niin jaksatte sitten pistää niitä uudenvuodenlupauksia täytäntöön jos sellaisia meinaatte tehdä.. ;) 

Miten te meinaatte uuttavuotta juhlistaa? Joko lupauksia on tehty? ;) 

Ps. Niitä mahdollisia postaustoiveita voi siis jättää esimerkiksi tämän postauksen kommenttikenttään :)

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

HBD!

Hyvää synttäriä minä! 




Ei auta, nyt sitä ollaan sit lähempänä sitä 30, ku 20 ja oloki alkaa olla sen mukainen kuten kuvat kertoo.. ;)

Mua oikeesti ihan hävettää että oon päivittäny viimeks joskus alku-kuusta, mutta oon ollu laiska ja aika paljon on riittäny kaikkea ohjelmaakin. Tässä välissä on juhlittu niin omat ku parin ystävänki synttärit, kummitytön ristiäiset ja lisäks oon jopa suhteellisen reippaasti opiskellukin, sekä tottakai jouluvalmistelut on vieny kans jonkun verran aikaa.. 

Yritän kirjotella viimeistään välipäivinä taas sit vähän enemmän ja pidempääkin postausta noista menneistä viikoista ja tulevista suunnitelmistakin, mutta nyt jatkan kaffittelua ja joulupakettejakin pitäis vielä paketoida, oli pakko vaan pikasesti tulla ilmottelemaan, että hengissä ollaan postaushiljaisuudesta huolimatta, vaikkakin alkaahan toi ikä tietty jo  painaa.. ;)

torstai 6. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivää..

teille kaikille ihanille lukijoille! :) 
Tää päivä on menny rauhallisissa merkeissä kotosalla loikoillen, Taijan & Jennin kanssa kahvitellen, sekä tottakai ihanan pienen Melinan hymystä nauttien. <3 Mulla oli tarkotus tänään päivitellä enemmänkin mutta taitaa nyt jäädä kun piti alkaa noita linnanjuhlia katselemaan. Päivittelen huomenna sitten enempi menneiltä viikoilta ja jo juhlituista juhlista. Lauantainahan on taas juhlan aika kun tämän kummitädin minitypy saa vihdoin nimen, jännittävää! <3

Anyway halusin vaan tulla tässä linnanjuhlien pällistelyn lomassa pikaisesti toivottelemaan teille ihanille lukijoille ihanaa & rauhallista itsenäisyyspäivää! <3


 Katsotteko te linnanjuhlia? :)

tiistai 4. joulukuuta 2012

Joulutoiveissa: Muumia!

Kuten edelliseen postaukseen kirjottelin, oli nää muumitoiveet alunperin samassa postauksessa muiden toiveiden kanssa. Innostuin kuitenkin sit liittelemään näitä kuviakin näistä tuotteista ja siksi postauksesta oli tulossa ihan älyttömän pitkä. Tulinkin sit asiaa pähkäiltyäni siihen lopputulokseen, että teenpä näistä muumitoiveista ihan erillisen postauksen joten tässä niistä. :)

Jos postaus muista toiveista meni ohi ja haluat sen lukea, pääset postaukseen tästä! :)

Arabian muumimuki Hurraa!

Arabian muumimukit Primadonnan hevonen & Talvimetsä

Mun ei alunperin ollu tarkotus alkaa muumukeja keräilemään mutta ennen ku huomasinkaan, oli niitä kertyny aikamoinen määrä ja tällä hetkellä mun muumikokoelmassa taitaa olla muistaakseni 29 mukia. Nää kolme kuitenkin puuttuu vielä ja ne olis tottakai kokoelmaan saatava vielä.. ;) 

Arabian muumisarjan matalalautanen Yhdessä

Matalistalautasista mun kokoelmasta löytyy muumipapan, muumimamman, muumipeikon ja niiskuneiti-lautasten lisäksi tällä hetkellä myynnisä olevat Juoksujalka, Muumitanssi ja kevätsävel mutta kuvassa oleva "Yhdessä" lautanen vielä puuttuu joten se pääsi listalle myös. 

Mukien ja matalien lautasten lisäksi toivon tottakai myös niitä syviä kulhoja, mutta koska niitä puuttuvia on niiiin paljon, niin en nyt jaksanut alkaa niiden kuvia tänne postaamaan. Tällä hetkellä kokoelmasta löytyy kuitenkin vasta viisi syvää kulhoa; seikkailu, Hosuli, Pikkumyy liukumäessä, sekä sesonkituotteista 2007 vuoden Delfiinisukellus ja 2008 vuodelta Rantaelämää.



Muumien Seikkailusarjasta mulla on tähän mennessä ainoastaan muki ja syvä kulho, joten myös matala lautanen, kaadin, tarjoilukulho ja purkit olis tottakai saatava.. ;) 



Eikä unohdeta Muumien Juhlahetki-sarjaa! Sarja koostuu piirakkavuoasta, jalallisista kakku- ja tarjoiluvadeista, mehu/mittakaatimesta sekä keksipurkista ja puuttuu multa ainakin vielä, kokonaan. Niin ihania juttuja löytyis siitäkin sarjasta mutta aika hintavia taitavat olla.. :(

Lisäks toivoisin yhtä tiettyä ihanaa turkoosia muumipeittoa mutta en oo vieläkään saanu selville mistä niitä sais ostettua vaikka oon miten yrittäny googlettaa ja kysellä.. :( 

No joo, eiköhän tässä muumitoivelistassa ja tossa edellisessä postauksessa nyt ollu taas ihan riittävästi toivetta tälle vuodelle.. ;) 

Tykkäättekö te muumeista? 
Löytyykö muumiastioita tai muuta muumisälää? :) 

Joululahjatoiveita..

Huh, viime postauksesta onki kulunu taas aikaa. Viimeset pari viikonloppua on menny juhlien merkeissä ja siinä välillä arkit päivät kuumeillessa ja hiukan jopa vähän opiskellessa joten päivittelyt on jääny. Juhlista on tulossa erillistä päivitystä kunhan saan kaikki kuvat koneelle ja käytyä läpi. 

Kun nyt, varsinkin joulukuun puolelle siirryttyä, yhdellä jos toisellakin on blogiin ilmestynyt postauksia joululahjatoiveista niin ajattelinpa mäkin nyt sit postailla tänne niitä joitakin omia toiveitani, tiedä vaikka se joulupukki tänne munki blogiin eksyis.. ;) 

Lahjoja tärkeämpää on tottakai hyvä joulumieli, läheisten kanssa yhdessäolo ja se jouluntunnelma itsessään. Tottakai mäkin voisin tähän luetella toiveet maailmanrauhasta ikuiseen rakkauteen mutta koska esim. sitä maailmanrauhaa tuskin pelkästään toivomalla tulee niin ajattelin nyt myöntää olevani vähän materialistikin ja listata tähän niitä materialistisia toiveita joita sieltä pukin kontista vois vaikka löytyäkin. :) 

Valkonen kuusi <3 

Okei, ehkei tää nyt oo varsinainen joululahjatoive :D Yks haave tää kuitenkin on ja koska tästä on viime päivinä ollu niin paljon puhetta niin pakkohan tää oli tänne laittaa. Haluaisin nimenomaan tollasen tosi tuuheen kuusen mutta esimerkiks kuvan kuusi maksaa sen 149e enkä oo ihan varma malttaisinko sellasta summaa mistään tekokuusesta maksaa.. Vaikka "maksaishan se ittensä takaisin" sit vuosien aikana kun se olis jokavuotinen juttu eikä tarvis joka vuosi uutta kuusta hankkia.. ;) 

Iittalan Essence sarjan skumppa, valko- ja punaviinilasit <3 

Nää on itseasiassa ollu toiveissa jo pidemmän aikaa, muistaakseni muutama vuosi sitten BB.ssä nää lasit oli asukkailla käytössä ja silloin jo näihin ihastuin, en vaan oo saanu aikaseks alkaa näitä aiemmin keräämään.

Villeroy & Boch - New Wave sarjan valkoista astiastoa <3

En edes perustele muuta kuin sanomalla että, olen rakastunut! ;) <3

Iittalan VALKOINEN aaltomaljakko <3

Tarviiko perustella? Jos, niin minä joka aiemmin lähes tulkoon vihasin, tai ainakin luulin vihaavani, valkoista sisustuksessa olen alkanut pikkuhiljaa lämmetä ajatukselle?!? :D

Iittalan aaltovati <3

Lisää hopeaa. Se vaan on niin kaunis ja lisäks sitä voi käyttää moneen tarkoitukseen. <3

Shampanjacooler <3

Hopeisena tottakai. Skumpan ystävälle tää olis just eikä melkeen ;)

Iittalan kivituikut, kirkkaana ja mattakirkkaana <3

Kynttilä-addiktille lisää tuikkukippoja kiiitoos! <3

Okei, alunperin tässä listassa oli heti noiden Iittalan Essence-sarjan lasien jälkeen myös mun muumitoiveet mutta koska niitä tuli aikamoinen lista niin päätin tehdä niistä ihan oman erillisen postauksen ja sen pääset lukemaan tästä! :) 

Näiden ylläolevien ihanien juttujen lisäks voisin tietty toivoa esimerkiks kenkälahjakorttia, kaikki tämän lukeneet arvaa varmaan miks! ;) Lisäks toiveissa vois olla uudet peitot ja tyynyt, vaatelahjakortteja ja vaikka arpoja joilla voisin sitten voittaa niin paljon rahaa että voisin shoppailla nää kaikki, maksaa laskut ja järjestää ystäville vaikka jotkut kivat joulunjälkeispartyt.. ;) 

Ja jottei nyt kenenkään tarvi tulla marisemaan että mun toiveet on kalliita niin voin kertoa että toivon myös kahta tietynlaista muovista boolikulhoa, ettei niitä aina tarvis olla lainaamassa, ja ne tais tosiaan cittarissa maksaa sen 9,90e/kpl. Lisäks oon muutenkin lahjojen suhteen todellakin sitä mieltä että ajatus on tärkein, eli ei se hinta vaan se että se lahja on ostettu/tehty just sitä  lahjan saajaa ajatellen! :)

Ps. Vaikka tässä listassa olikin nyt paljon sitä materiaa niin on mulla kuitenkin yksi toive näiden lisäksi joka on ylitse muiden. Se toive on kuitenkin salaisuus, vaikka moni sen ehkä arvaakin, joten sitä en teille täälä aio paljastaa. Sen verran voin kuitenkin paljastaa että sitä toivetta ei rahalla saa.. ;) 

Mitä te toivotte lahjaksi? :)

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Surkeeta shoppailua..

Tilasin viime viikolla pikapakettina kasan vaatteita, itelle housut ja hupparin sekä muutaman paidan ja yhden mekon. Lisäksi tilasin jopa kolme paria kenkiä, yhdet nilkkurit ja kahdet korkkarit, ihan ku mulla ei ennestään jo olis hirveetä kasaa popoja. ;) Omien tilausten lisäksi tilasin vielä Jennille parit paidat ja yhden mekon sekä Jutalle lahjaksi yhden mekon, samanlaisen jonka oon itelleni tilannu tulevia ristiäisiä varten ja johon Jutta ihastui kun näki mun oman. :)

Eilen tuli sitten odotettu viesti että paketti on saapunut postiin ja tänään sain paketin käsiini. Lähdin sitten innoissani pakettia availemaan ja sitä avatessa onnistuin katkomaan yhden kynteni niin että koko sormi sykkii edelleen! Nice! Varsinkin kun oon kerrankin onnistunu kasvattamaan kynnet edes joten kuten pitkiksi niin että niitä on suht kiva lakkaillakin. :S 

Hetken kiroilun jälkeen jatkoin kuitenkin innoissani paketin availua mutta kuinka kävikään. Ensinnäkin leggarit jotka olin tilannu oli "pikkasen" erilaiset kun mitä olin kuvitellu joten ne lähti ilman kokeilua palautukseen. Yks paidoista oli ihan liian iso - palautukseen! Mekko jonka itelleni tilasin näytti lähinnä yöpaidalta, eikä siis mitenkään päin miltään kivalta sellaselta - palautukseen! Tässä kohtaa alkoi jo vähän hymykin hyytyä mutta jatkoin paketin sisällön tsekkailua ja tulin siihen tulokseen että ainoat mitä mulle jää on pari paitaa, huppari ja yhdet housut. Ei kovin hyvä saldo mutta parempi kun ei mitään.. 

Jennin paidoista sentään 2/3 oli sopivia mutta sitä mekkoa ei tietenkään tullu koska se oli ehtiny jo loppua enkä kyllä sillä hintaa edes ihmettele, musta satiinimekko vaan KYMPIN?!? :o Jutan lahjamekko tuli mutta en oo ehtiny sitä sille vielä kiikuttaa kokeiltavaks, toivotaan että sopii se edes sentään. :) 

Viimeseks olikin sit kenkien vuoro. Mä joka oon tunnetusti vammanilkka olin kerrankin riskillä tilannu korolliset nilkkurit sekä kahdet korkkarit. Ekat korkkarit, noh, ne ei ensinnäkään ollu mun mielestä sellaset kun kuvassa eikä ne kyllä istunutkaan kunnolla - palautukseen. 

Tälläsiltä perus mustilta korkkareilta ne näytti kuvassa ja näitä olin suunnitellu ite vähä modaavani, mutta kun otin ne paketista niin ne olikin jotkut käärmeennahkakengät eli ei mun makuun. Tosin, kävin äsken tsekkaamassa niin sielä tosiaan luki pienellä toi käärmeennahkahomma eli jos olisin taas vähä tarkemmin kattonu enkä vaan luottanu kuvaan niin olisin voinu nääkin jättää suosiolla tilaamatta.. 

Tälläset perus nilkkurit :)

Toiset korkkarit olikin sit yllättäen väärän kokoset kuten myös ne nilkkurit! Prkl.. Oon nyt siis edelleen ilman sekä talvipopoja, (joo ostin yhdet mut ne on arkitalvipopot haha) että partykenkiä.. Pikkasen alkaa ressi nousta että ehdinköhän löytää juhlakenkiä ennen juhlia ja talvikenkiä ennen.. kevättä! :D

 Loppujen lopuks koska kengät ei ollu mulle sopivia niin tarjosin niitä sekä Jennille että Taijalle ja niinhän siinä kävi kuten arvelin, nyt on Jennillä uudet nilkkurit ja Taijalla uudet söpöt korkkarit joista en tosin löytäny enää kuvaa tänne teille laitettavaks, mutta sellaset ihanan söpöt mustat glitterikorkkarit mustilla satiiniruseteilla anyway.. :)

Että sellasta shoppailua tällä kertaa, toisen epäonni on toisen onni vai miten se meni.. ;) 

Muita kenkäfriikkejä?!? :)

maanantai 19. marraskuuta 2012

Terve Tarzanit!

Joo sori toi otsikko, en vaan keksiny mitään niin Jere sai nyt sit kunnian keksiä otsikon tälle päivää kun tätä asiaa sille tossa ääneen tuskailin. :D

Viime yö oli taas yks niin tuskanen yö että hermot meinas mennä. En saanu nukuttua millään vaikka välillä illalla oli jo väsyttänytkin, joten pyörin ja hyörin kunnes vähä vaille kolme yöllä nousin ja keitin KAHVIT (joo ei kovin fiksu veto siihen aikaan..) ja aloin tv5.lta kattomaan Stuart Little 2-leffaa. Oli kyllä hyvä leffa mut vähä jäin miettimään että miks tollasta koko perheen elokuvaa näytetään aamuyöllä.. 

Leffan ja kahvipannullisen jälkeen olin sit edelleen pirtee tai no "pirtee" ja loppujen lopuks oonki nukahtanu sit joskus puoli yhdeksän aikaa aamulla, ei hyvä. Pari tuntia unta ja heräsin siihen ku puhelin soi ja viestiä piippas niin ettei siitä meinannu millään tulla loppua. Päätin sit nousta ylös ja Nea tulikin sit onneks pikkupimun kans kylään mikä piristi kummasti tätä kummitätiä. <3 

Koko päivä onki menny nyt sit kotona koomaillessa ja Nean & pikkutypyn lisäks Taija kävi Melinan kanssa mua viihdyttämäs ja Jennikin ehti pari tuntia täälä hengailemaan. Lisäks ihana Jennika kävi tuomas mulle kassillisen ostoksia Ikeasta mitä olin siltä tilaillu. :) Mun oli oikeastaan tarkotus esitellä noita ostoksia teillekin mutta en nyt ainakaan tällä hetkellä jaksa alkaa tolla kameralla kuvailemaan enää yhtään mitään, se kun tekee kuvista nykyään jotenki ihan kummallisia.Sen verran voin kuitenkin paljastaa että mm. tää alla oleva lamppu tänne kotiutui. <3


Tää kyseinen lamppu kotiutui tänne itseasiassa kahtena koska Jennika oli jostain syystä luullu että halusin näitä kaks, mikä ei kyllä itseasiassa haittaa yhtään koska alunperin olin tosiaan meinannuki näitä kaks tilata. Mulla on ollu tää lamppu jo aiemmin mutta onnistuin sen vauhdilla kaatamaan lasipöydälle jonka seurauksena lamppu halkes koko matkalta ja yhdestä kyljestä irtos suhteellisen iso pala. :S Harmitti sillon ihan sikana koska vaikka en hirveesti tykkää mistään värittömästä/valkosesta sisustuksessa, (lue: aiemmin en tykänny haha) niin tästä lampusta oon jostain syystä tykänny aina tosi paljon. No, nyt mulla on vihdoin uus tällänen ja vielä kahtena kappaleena.  ;) 

Lamppujen lisäks olin tilaillu mm. tuoksukynttilöitä koska ikeassa on niitä tosi edullisesti ja ihanan tuoksuisina. Lisäks tilasin pari pakettia snapsilaseja ja parit jääpalamuotit tulevia juhlia varten. Tosin, sekä samoja snapsilaseja että jääpalamuotteja löytyy kyllä jo entuudestaan mut oon pakannu ne jo johonkin niin olin niin laiska että oli helpompi vaan ostaa uudet tilalle, ne kun on niin halpojakin ja onpahan ainakin nyt sit isommallekin porukalle! ;D 


Näiden lisäks tilasin Jennikaa tuomaan myös iskälle yhden joululahjan mistä se on puhunu, sekä pari lamppua jotka ostin Jennille lahjaksi kun tiesin että se on niitä toivonut. :) Ja lopuksi ehkä paras ostos, super ihana mato-helistin! :D Oon aina tykänny että täälä on leluja, legoja, värityskirjoja ja muuta lapsia varten mutta yks päivä just tajusin ettei täälä oo juurikaan sellasia leluja joita vois ihan pienelle vauvallekin näyttää joten yks sellanenki lähti sit tilaukseen kun satuin ikean sivuilta ihan parilla eurolla aika hauskan näkösen helistimen löytämään. :) Onpahan nyt sit tääläkin edes joku lelu mm.kummitypyä varten jolla sitä voi viihdyttää jos sattuu omat lelut jäämään kotia. :) 

Oli kyllä ihan ku joulu olis ollut kun sitä ikean säkkiä kaivoin vaikkakin tiesin mitä se sisältää ja taas tuli kyllä hirvee hinku itekin sinne ikeaan päästä. Mullahan tosiaan on ikean toivelistalla melkeen parin tonnin edestä tavaraa mitä haluaisin että siinä ei ainakaan tulis ongelmaa ettenkö keksi mitä shoppailisin sieltä.. :D

Käyttekö te usein ikeassa ja mitkä on teidän ikea-lempparit? :)

Ps. Tästä nyt tuli aikamoinen ikea-postaus joten olishan se otsikko voinu tietty jotain siihenki liittyvää olla mutta annetaan ton nyt olla kun kerran Jere sen niin päättäväisesti suustaan päästi. :D

Nyt yks lonkero ja Ruotsin miljonääriäidit New Yorkissa & sit unta!
Hyvää yötä kaikille! :)

SuperShock-ripsiväri arvonnan voittaja!

Koko ilta on mennyt juhlajärjestelyissä joten tällä kertaa arvontalappujen väsäily ja arvonta venähti ihan aamuyön tunneille mutta nyt vihdoin arvonta on valmisss.. ;)

Osallistujalappuja oli ihan kiva tähän aikaan yöstä silmät ristissä väsäillä..

Tällä kertaa palkintona oli Avonin Supershock ripsivärin..

jonka voitti nimimerkki SikSak! :)

SikSak laitatko yhteystietosi sähköpostilla osoitteeseen vaimomatskuablogi@luukku.com niin saan ripsivärin sinulle matkaan. :) 

Kiitos kaikille osallistuneille & onnea arvonnan voittajalle! :)

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Juhlakausi lähestyy, jaiks!

Niin vaan meni yks viikonloppu taas yhdessä hujauksessa. Koko viikonloppu on menny hengaillessa ihanien ystävien kanssa ja samalla tulevia juhlia miettien ja suunnitellen. Lisäks perjantaina mun ihana alle kahden viikon ikäinen kummitypy kävi ensimmäistä kertaa täälä kylässä. :) On se vaan niin suloinen pieni pakkaus että mun sydän on kyllä ihan sulaa vahaa. <3 Reppana pieni oli joutunut ensimmäistä kertaa jo kolariinkin ja ambulanssin kyytiin kun joku vanha muori oli ajanu auton kylkeen. Tää kummitäti veti hirveet paniikit ja sydän pamppaili tuhatta ja sataa mutta onneksi ei käynyt pahemmin ja säikähdyksellä selvittiin. En olis kestäny jos pikkutypylle olis käyny jotain. <3

Lauantaina lähettiin tyttöjen kanssa tiimariin metsästämään kynttilänteko värkkejä kun oli tarkotus mennä varamaman luo joulu askartelu iltaa viettämään. Kynttilän sydänlankaa ei sit kuitenkaan sieltä löytyny joten kynttilöiden teko jäi siltä iltaa. Tyhjin käsin ei kuitenkaan taaskaan voit lähteä joten mukaan tarttui lisää askartelujuttuja. Lisää joulukortti askarteluapaskartelua siis luvassa. ;) Iltaa mentiin sit kuitenkin varamamman luo hetkeks viettämään ja mama olikin loihtinu taas ihania herkkuja kahvin kanssa, mm. joulutorttuja! <3 Pari päivää sit tuli ekat jouluglögitkin maisteltua joten nyt on joulukausikin sit virallisesti aloitettu! <3

Varamaman tekemiä herkkuja, joulutorttuja, pullia, leivonnaisia ja itsetehtyjä lihapullia sekä tietty kahvia "omasta" kupista! ;) 

Tosiaan kuten otsikkokin kertoo niin juhlakausi lähestyy, jaiks! :D Vielä ennen joulua on luvassa mun ja Jennin yhteissynttärit joista kirjottelinkin jo aiemmin. Lisäks olis luvassa kahden kaverin yhteiset 30-vuotis kemut sekä tietysti pikkupimun ristiäiset joita muuten jännitän jo aivan super paljon! :D Oikeastaan en edes tiedä kumpaako jännitän enemmän, itse sitä tilaisuutta vai sitä että minkä nimen se pieni ihminen loppujen lopuksi saakaan. :) 

Mä oon aina ollu sellanen viime tipassa-ihminen mutta nyt on pakko hehkuttaa kun kerran ristiäisistä tuli puhe. tää kummitäti on hankkinu ristiäisiä varten mekon jo muutama viikko sitten ja ristiäislahjaakin oon ehtiny jo käydä pälyilemässä, kerrankin ajoissa! ;) Toisaalta sitten taas, omia juhlia varten on vielä paljon tekemättä ja hankkimatta että se siitä ajoissa olemisesta haha. :D 

Tää sunnuntai olis tarkoitus viettää ihan vaan kotosalla juhlia suunnitellen ja juhlatarvike-tilausta näpytellessäkin taitaa tovi vierähtää. Lisäks illalla on katottava BB-talkshow kuten joka sunnuntai ja sit voiskin koittaa ajoissa päästä nukkumaan jos vaikka heräilis huomenna sit ajoissa ja reippaana uuteen viikkoon josta taitaa tulla superkiireinen.. ;) 

Ai niin, Avonin tilauskin olis näpyteltävä. Avonille oli tullu super ihania glitterkynsilakkoja jotka joudun ehkä haalimaan kaikki, ihan ku mulla ei lakkoja olis jo vaikka muille jakaa.. ;) 

Pakko saada omaan kokoelmaan! <3

Minkälaisista kynsilakoista te tykkäätte? Kirkkaita värejä vai läpinäkyvää? Löytyykö muita kynsilakka-addikteja ruudun takaa? :)

Ps. Ihan meinasin unohtaa, myös vielä hetken käynnissä oleva arvontakin pitää tänään arpoa! Vielä ehtii muutaman tunnin osallistua eli jos et ole jo osallistunut niin kipinkapin tänne! :)

Ja ai niin, tervetuloa kaikki ihanat uudet lukijat, tulin iloiseksi! <3

torstai 15. marraskuuta 2012

Vaimomatskua? 1 vuotta!

Vaimomatskua?-blogini täyttää tänään ensimmäisen vuoden! :D 


Paljon on ehtiny vuodessa sattua & tapahtua ja seuraavan vuoden aikana tulee varmasti tapahtumaan vielä enemmän! ;) Kaikkea en ole jaksanut/ehtinyt tai saanut aikaiseksi vielä edes tältä vuodelta kirjoittaa mitä tarkoitus on ollut, mutta varsinkin viime aikoina olen kyllät päässyt aiempaa enemmän bloggaamisen makuun. 

On hassua että vaikka alunperin alotin bloggaamaan tätä blogia tavallaan enimmäkseen itselleni siinä tarkoituksessa että jäisi muistoja eri tapahtumista, tunteista ja ihan niistä arkisistakin  asioista niin silti teistä kaikista lukijoista on muodostunut tärkeä joukko joka tekee bloggaamisesta entistä mielekkäämpää. 

Rekisteröityneitä lukijoita on tullut kokonaiset 29 kappaletta joista iso osa on muuten täysin minulle tuntemattomia ihmisiä mikä on jännää! :) Myöskin kävijämäärät ovat jatkuvassa nousussa ja mm. tässä kuussa lukijoita on käynyt jo lähes sama määrä kuin viime kuussa koko kuun aikana ja nythän mennään vasta kuun puolivälissä! :) 

Kiitos kaikille jo liittyneille lukijoille ja tervetuloa uudet lukijat! Olette kaikki ihania ja teidän ansiosta bloggailu on entistä mukavampaa kun tietää ettei täälä ihan itekseen pälise! :) 

Lukijaksi saa edelleen rohkeasti liittyä jos siltä tuntuu ja postaustoiveita/kommentteja saa jättää! Mikäli haluat seurata blogiani facebookissa onnistuu se klikkaamalla tästä! :)

Ps. Arvontaan on vielä tämän viikon loppuun asti aikaa osallistua & arvontaan pääsee puolestaan tästä! :)

tiistai 13. marraskuuta 2012

Mihin tää aika menee..

Hellurei ihanat! <3 

Olin tänään taas ihastelemassa kummityttöäni ja pysähdyin oikein miettimään että mihin tää aika oikeen menee. Viikot juoksee niin ettei mukana pysy ja sama koskee näköjään vuosiakin. ;) 

Tänään, pidellessäni sylissä tuoreinta, viime viikolla syntynyttä kummityttöäni aloin oikein miettimään että mihin tää aika menee. Miten voikaan tuntua että ensimmäinen kummilapseni Olivia syntyi vasta ihan just ja samalla tajuaa ettei se nyt ihan just tainnut ollakkaan. Niin, neitihän on jo koulussa ja täyttää huomenna 7-vuotta! Ei se tosiaan ihan just eilen ollukkaan sit kun se syntyi.. ;) Samalla hetkellä tätä pohtiessani tajusin että sylissäni tyytyväisenä tuhiseva neitikin on "jo" viikon! Siis oikeesti, mihin tää aika menee?!

Vaikka aika menee nopeesti, tai ehkä sit just siks, lähes joka kerta kun joku kysyy mun ikää, joudun miettimään tovin että paljonkos sielä omassa mittarissa olikaan. Hyvin usein on meinannu suusta lipsahtaa että 20 vaikkakin just tätä kirjottaessa tajusin että lähempänä kolmeakymppiähän tässä ollaan, kun kahtakymppiä. Jaiks, ikäkriisi!!! :D

 Kummitädin rakas kastepäivänään 2006 

Niin, on se jännä että vaikka lapset kasvaa, oppii uutta ja saa vuosia lisää niin silti tää kummitäti itse ei ole päivääkään yli kahdenkymmenen.. Tai ihan korkeintaan sit sen kakskyt ja risat.. ;)

Ps. Vaikka tuntuukin että tän uuden bloginki alotin vasta ihan hetki sitten niin ylihuomenna tulee kuitenki jo ensimmäinen vuosi täyteen, joten käykääs vaikka sit sen kunniaks osallistumassa arvontaan! :)

maanantai 12. marraskuuta 2012

Viime vuoden synttärijuhlista..

Kuten aika moni varsinki ystävistäni tietääkin, rakastan juhlia ja vähintään yhtä paljon juhlien järjestämistä. Tähän mennessä oon päässy järjestämään syssen 18-vuotis bileet, kolmet babyshowerit ja lisäks oon juhlinu omia synttäreitäni viime vuosina joka vuosi lukuunottamatta yhtä välivuotta jolloin tosin silloinkin oli kakkukahvit lähimmille ystäville. :)

Monien mielestä synttärien järjestäminen ja juhliminen on typerää aikuisena mutta koska tykkään järkkäillä juhlia niin miksei? Muutenkin mun mielestä synttärit on kiva syy saada kaikki ihanat ystävät koolle ja yhdessä juhlimaan. :) 

Kuten sanoin, oon järkänny viime vuosina joka vuosi yhtä välivuotta lukuunottamatta synttäripippalot ja viime vuosina niitä on juhlittu kerhohuoneella. Toissa vuoden jälkeen tuli kuitenkin kielto ettei minkäänlaisia juhlia sielä saa enää järjestää ja samalla kun viime vuoden paikkaa aloin pohtimaan niin sainkin sitten sopivasti serkkuni Jennin "suostuteltua" yhteissynttäreihin, Jenni kun ei aiemmin yleensä ole synttäreitään tykännyt niin juhlia. ;)  

Viime vuonna vietettiin siis ekaa kertaa Jennin kanssa yhteissynttärit mikä olikin ihan hyvä ratkaisu, Jennillä kun on synttärit oikeasti 20. marraskuuta ja mulla 23. joulukuuta niin siihen väliin on hyvä yhteissynttärit sijoittaa. Lisäksi kaveriporukka  alkaa nykyään olla niin yhteinäinen että olis oikeesti tyhmää juhlia erikseen, vaikkakin sit sais kyllä tuplajuhlat. ;D 

Koska kerhohuoneelle oli siis aiemmin tullut juhlienpitokielto niin päätettiin vuokrata paikka viime vuoden synttäreitä varten. Paikka sijaitsi ihan keskustassa mikä oli tosi hyvä ja tilaakin riitti yllinkyllin juhlia, paikka kun on rekisteröity 290 hengelle. Paikka koostui mm. isosta salista jossa oli myös esiintymislava ja tarkoitus olikin että Kuningas Pähkinä ja Setä Tamu olisivat tulleet heittämään keikan juhliin yllätyksenä mutta aikataulusyistä keikka peruuntui juhlaviikon tiistaina. :/ Tarjolla oli mm. boolia, pikkupurtavaa, sekä pitsaa ja kakkua josta jälleen kiitos Jutalle. <3

Mä oon yleensä tykänny pitää juhlia joissa on jokin väriteema mutta viime vuoden värien lisäksi teemana oli glamour.. ;) Juhlat meni päällisin puolin ihan kivasti paria juttua lukuunottamatta ja lähes tulkoon kaikki läheisimmät ystävät oli paikalla. Ilta tosin loppui mun ja Jennin osalta lyhyeen kun muiden poistuessa baareihin kahden aikaan me oltiin jo ihan valmiita kotia nukkumaan stressaavan viikon ja pitkän päivän jälkeen. ;D 

Ihanien ystävien paikalla olon lisäksi saatiin muuten myös lahjoja, Jenni sai mm. lahjakortin liikkeeseen josta hankki uuden soittimen autoonsa, ja minä uuden puhelimen josta jaksan tykätä yhä edelleen. <3 Kiitos ihanat viime vuoden juhlista. <3

2011 vuoden synttärikakku, kiitos Jutta :)

Tämän vuoden synttärit on muuten vielä juhlimatta. Se koska niitä juhlitaan, missä, millä porukalla ja teemalla, se selviää sit vähän myöhemmin.. Sen verran voin kuitenkin paljastaa että paikka on varattu, kutsut lähetetty, teemavärit valittu ja kakkupalaveriakin pukkaa.. ;)

Ps. Blogillakin on synttärit kohta, tämän kuun 15 päivä joten arvontaa pukkaa. Arvontaan pääset Tästä! Ja muistakaa miehet että myös te voitte osallistua, laitatte sitten vaikka tyttöystävälle joulupakettiin arpaonnen suosiessa.. ;) 

Kulunut viikko

Tää koko viikko on ollu mitä mainioin. Ensiks maanantai-tiistai yönä sain viestin että kummilapseni on vihdoin syntynyt. Tyttöhän se sieltä sit loppuviimein tuli ja ai samperi että on sulonen tummatukka. <3 Tiistaina sit kun muutenkin hyvillä mielin ja innoissani pikkutypyn syntymästä heräsin uuteen päivään ja katoin puhelinta, niin huomasin että olin saanu toivomani ja kovasti odottamani viestin yhdeltä mulle tärkeeltä ihmiseltä. Lisää hyvää mieltä siihen päivään siis. :)

Muutenkin oikeastaan tää koko viikko on menny yllättävänkin hyvissä fiiliksissä. Paljon aikaa on tullu vietettyä rakkaiden ja tärkeiden ihmisten kanssa. Torstaina käytiin koulun jälkeen Jennin kanssa ihastelemassa pikkutypyä ja vei kyllä mun sydämen heti ekoilla treffeillä. Niin pieni ja sulonen pakkaus, kummitädin pikku nöpönenä. <3 

Perjantaina olin sit pitkästä aikaa kaupungilla, nykyään kun ei ihan hirveesti tuu keskustassa käytyä kiitos GW-Gallerian ja nettikauppojen. Tarkotus oli lähteä heti aamusta liikkeelle mut loppujen lopuks oltiin keskustassa vasta pitkälti puolen päivän jälkeen. Ravattiin tyttöjen kesken kaupasta toiseen metsästämässä mekkoja tulevia juhlia varten joista kohta lisää ja lisäks käytiin porukalla syömässä. :) 

Kuten aina, viikonloppu meni taas aivan liian nopeesti. Perjantai ja lauantai sujui aika tavanomaisissa merkeissä ihmisten kanssa treffaten ja pörräten. Ihan kokonaan ilman actionia ei tästäkään viikonlopusta selvitty mutta onneks sitä hauskaa ja kivaa oli kuitenkin enemmän. :) 

Tänään vietettiin isänpäivää ja muutenkin päivä on menny rauhallisissa tunnelmissa. Ilta on menny BB-talkshow.n parissa kuten aina sunnuntaina ja nyt katon sivusilmällä Halloween 5.sta samalla kun tätä päivittelen. Kello on jo taas pian kolme yöllä mutta koska mulla on rytmi niin sekasin ettei taas väsytä niin ajattelin vielä päivitellä ehkä erillisen postauksen tulevista juhlista ja kattoa jos osaisin sen ajastaa sit aamuksi. Sit jos jossain kohtaa koittais vaikka taas nukkuakin välillä ja sit hyvillä mielin kohti uutta viikkoa. :) 

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Arvontaa pukkaa!

Tajusin just et mun blogsu täyttää tosiaan neljän päivän päästä vuoden ja aattelinkin sen kunniaks nyt tulla pistämään ainakin näin alkuun yhden tälläsen pikkuarvonnan pystyyn! :)

Tällä kertaa palkintona on Avonin SuperShock ripsiväri (musta) jonka otin itellekin noin viikko sitten kokeiluun ja tykkäsin kyllä niin kovasti että jokapäiväiseen käyttöön jäi. :)


Arvonnan säännöt:

1 arvan saat kun kerrot kommentissasi miksi luet blogiani/jätät postaustoiveen :)
1 arvan saat kun olet/liityt blogini lukijaksi
1 arvan saat kun olet tykännyt/käyt tykkäämässä blogini fb-sivusta
1 arvan saat linkittämällä arvonnan omaan blogiisi/facebookkiin

Voit siis saada 1-4 arpaa ylläolevien kohtien mukaan. Arvonta aikaa on tasan viikko eli ensi viikon sunnuntaihin 18.11 asti. Kerrothan kommentissasi myös monellako arvalla olet mukana ja anonyymit muistakaa jättää nimimerkki/toimiva sähköpostiosoite :)

torstai 8. marraskuuta 2012

Joulukortti askartelupaskartelua

Tosiaan huomasinpa just etten tällä viikolla ookkaan vielä postaillu lukuunottamatta tota toissaöistä fiilistely postausta <3 Maanantaina oli askartelupaskartelupäivä ja aattelinkin nyt siitä ihan erillisen postauksen kirjottaa ihan kuvatodisteiden kera, mä kun en tunnetusti oo millään tavalla mikään "käsityö"-ihminen.. :D

Maanantaina oli tosiaan vapaapäivä koska jostain syystä toi kurssi millä nyt oon, on laitettu jatkumaan tauon jälkeen niin että sitä on enää kerran viikossa aiemman kahden kerran sijaan. Koko päivä meni aikalailla koomaillessa aina ilta kuuteen saakka kunnes saattiin yhtäkkiä Jennin kans extempore-askartelufiilis! Kauheella kiireellä lähdettiin sit tiimariin alle tunti ennen sen sulkemisaikaa ja sielä sit hulluna hamstrattiin vähä sieltä täältä kaikkea mahdollista askarteluvärkkiä. :D

Tarkotus oli siis joulukortteja askarrella ja mä jo sieluni silmin näin kuinka saan yhdessä illassa kauheen kasan kortteja valmiiks ja mietin jo etukäteen et mitäs sit askartelen kun kortitkin on jo tehty. Näin siis ajattelin jo ennenku oltiin edes alotettu ensimmäistäkään korttia. :D Oikeesti aika hauska mikä ihme askartelu/tuunausvimma muhun on iskeny, mä kun en koskaan oo oikeen välittäny esimerkiks käsitöistä koulussa. Kai oon sit tulossa vanhaks.. (Toinen, uskottavampi vaihtoehto on se että mä oikeesti kaipaan kokoajan jotain tekemistä mihin voi syventyä niin ettei tarvi liikoja miettiä tiettyjä asioita..)

Loppujen lopuks parin tunnin askartelun jälkeen mulla oli valmiina tasan kolme korttia joista viimeinenkin oikeasti vasta puoliksi valmiina.. Että se siitä isosta pinosta kortteja! :D No, tietääpähän ainakin että monia kortin teko hetkiä on vielä luvassa jos aion kortit kaikille niille askarrella keille ajattelinkin. Ehkäpä joku ilta kokoan tytöt korttitalkoisiin ja samallahan vois nauttia vaikka lasilliset viiniä.. Glögiä siis.. ;) 

Joulukortti askartelupaskartelujen lopputulos näytti tältä:

Ensimmäinen tuotos :D

Toinen tekele..

Ja kolmas, vielä kesken oleva..

Siinä nyt ne maanantain tuotokset ja lisää pitäis askarrellapaskarrella sit jossain kohtaa kun ehtii ja on fiilistä. Ainakin noissa koekappaleissa oli se hyvä puoli että opin sen ettei noiden "timanttien" liimaamiseen tarvi puoltapurkkia sitä liimaa ku leviää sit noin rumasti. :/ Liimailin muuten noi timangit sillä samalla Mr. J.ltä saadulla pikaliimalla jolla oon korjannu jo mm. yhdet kengät, nojatuolin käsinojaa ja ties mitä muuta.. Taisinpa Nean vaippakakun pohjanki sen avulla rakennella.. Selvästi hyvää tavaraa.. ;) 

Askarteletteko te ite joulukortteja? :)

tiistai 6. marraskuuta 2012

♥ Ainutlaatuinen ♥


"Keskellä yön hämärän, alkoi matka uuden elämän"

♥♥♥
Rakas kummityttöni saapui maailmaan
 tänä yönä 6.11 kello 00.27 
mitoin 4090g & 51cm 
♥♥



Pakko tunnustaa että tippa tuli linssiin kun sain viestin että pikkuinen on syntynyt. Niin kovasti oon odottanu. Hassua että puolen yön aikaan eli aikalailla samoihin aikoihin kun tyttö oli syntynyt satuin käymään tupakalla ja siinä hiljaisuuden keskellä mietiskelin että olisikohan se tämä yö. Olihan se. 

Kuulemma tummatukkainen, 
kummitädin ainutlaatuinen. 

maanantai 5. marraskuuta 2012

Kyläily sunnuntai

Huh että menikin viikonloppu taas yhdessä hujauksessa! Perjantaistahan jo aiemmin kirjottelinkin ja lauantai jatkui aikalailla samaa rataa ja, mä näin ku näinki niitä pukeutuneita ihmisiä, jei! :D Hullulla halvat huvit, idiootilla ilmaset vai miten se meni.. :D 

Sunnuntaina heräsin jostain syystä jo tosi aikasin aamulla, vaan kolmen tunnin yöunien jälkeen ja ajattelin että jos kerranki nousis heti. Ajatuksissa oli tietty että vois saada vähä tätä unirytmiä kuntoon. (En muuten saanu, ihan yhtälailla nimittäin tuli viime yönä taas valvottua ja hyörittyä aina sinne aamuyö viiteen asti..)Nousin sit reippaasti ylös ennen kukon laulua ja aloin keittelemään kahvia. Aamu sujui rennoissa merkeissä suosikki blogeja lukiessa ja Frendit-maratoonia kattoes. :) En oo muuten koskaan ennen mitenkään seurannu Frendejä, vaan kattonu silloin tällöin jotain satunnaisia jaksoja jos nyt on telkkari sattunu olemaan auki eikä muutakaan oo sillä hetkellä tullu. Nyt mä kuitenki luulen että taidan ottaa tavaksi ton sunnuntaisen Frendit maratoonin, koska se oli oikeesti ihan rentouttavaa viikonlopun jälkeen pari tuntia niitä vaan pällistellä sen kummempia funtsimatta. :D

Seuraatteko te Frendejä? :) 

Frendimaratoonin jälkeen aika pian sainkin sit ystävältä puhelun että voisinko hakea sen poitsun muutamaks tunniks hoitoon kun se oli ite vielä reissussa joten lähdettiin sit Jennin kans sitä landelta hakemaan. Takas kaupunkiin päästyämme suunnattiinki sit heti Nean ja Janin luo kahvittelemaan niin sai pikkujäbä tytöistä seuraa kun saivat keskenään leikkiä. Nean luona pari tuntia kahviteltiin jonka jälkeen suunnattiinkin vielä kyläilemaan Jutan ja Akin luo ja oli kyllä niin hellusta ku pikkujäbä hoiti Ada-vauvaa niin hienosti. <3 

Loppujen lopuks oltiin sit kyläilty niin paljon että yhtäkkiä olikin jo ilta ja sai lähteä palauttamaan lainalasta.  Niin vaan meni rennosti sekin sunnuntai lainalapsen ja Jennin kans kyläillessä ihanien ihmisten luona ja sit loppuilta tulikin vietettyä BB-talkshow.n parissa ja uutta Avonin tilausta näpytellessä. Saattaa muuten olla että tuola tulevassa paketissa on teille lukijoillekin jotain koska huomasinpa että tämä blogi täyttää tämän kuun 15, päivä kummityttöni Olivian synttäreiden jälkeen vuoden! Ensimmäiset blogi-synttärit siis luvassa! ;) 

lauantai 3. marraskuuta 2012

Sananen kauneuskirurgiasta..

Ajattelin nyt kirjottaa ihan oman postauksensa tosta meidän toissaviikkoisesta konsultaatio käynnistä kun aihe kovasti puhuttaa ja monia tuntuu kiinnostavan. :) 

Toissa viikon torstaina oltiin tosiaan, kuten aiemmin jo mainitsin, vähän reissussa. Ajeltiin reilut sata kilsaa tyttöporukalla rintakonsultaatioon ja täytyy sanoa että oli kyllä mielenkiintosta! Mä oon muutenkin ollu aina ihan hirveen kiinnostunut kauneuskirurgiasta ja vaikka jo valmiiks kauhistuttaa koulussa tuleva kirran harjottelu kun tuntuu että se ei vaan oo mun juttu, niin kauneuskirurgia on kyllä sellanen juttu joka kiinnostaa. Oon jopa välillä ajatellu että jos joskus hoitotyö perinteisemmässä muodossa ei enää jostain syystä kiinnostaiskaan sit valmistumisen jälkeen niin kauneuskirurgia vois olla se juttu johon vois tulevaisuudessa jollain tapaa suunnata. Jää nähtäväks.. :) 

Konsultaatiosta itessään jäi tosi hyvä maku suuhun koska jo ensinnäkin se että meidät kaks ystävän mukana ollutta kutsuttiin heti mukaan huoneeseen kuuntelemaan jossa konsultaatio pidettiin sen sijaan että oltais jouduttu jäädä ulkopuolelle koska konsultaatiohan ei meitä varsinaisesti kuitenkaan koskenu. Jotenkin tuli sellanen fiilis että se toiminta oli hirveen sellasta avointa jolloin luottamuskin ainakin kyseistä firmaa kohtaan kasvoi. Lisäpisteitä ainakin mun silmissä toi sekin että myös ne mahdolliset riskit, komplikaatiot ja muut selvitettiin mahdolliselle tulevalle asiakkaalle todella hyvin mm. näyttämällä kuvia niistä surullisista epäonnistuneista leikkauksista ja komplikaatioiden turmelemista rinnoista sen sijaan että riskejä olisi millään tavalla vähätelty tai yritetty piilotella. 

Lisäks konsultaation pitäny ihminen sopi hommaansa paremmin kun hyvin koska on itekin ollut rintojen suurennus leikkauksessa kaks kertaa joten tiesi todellakin mistä puhui. Saatiin myös nähdä leikkausarvet ihan livenä eikä ne ollu todellakaan pahan näköset vaikka leikkauksesta oli vasta muutamia kuukausia. Lisäks minä ja ystäväni päästiin jopa kokeilemaan miltä se implantti sielä rinnassa tuntuu ja täytyy kyllä siitä sanoa että yllätyin miten pehmeältä ja luonnoliselta se rinta tuntui! :) Nyt on moni mies kateellinen haha.. ;) Kaiken kaikkiaan jäi siis tosi hyvä fiilis koko konsultaatiosta jo ystävänki puolesta joka jonkun ajan kuluttua tulee saamaan uuden ansaitun rintavarustuksen! ;)

Mitä mieltä te lukijat ootte kauneuskirurgiasta? Menisittekö ite johonkin toimenpiteeseen tai tiedättekö jonkun joka on ollut? Sana on vapaa! :)

Happy halloween!

Torstaina tosiaan oli tarkotus päivitellä vielä illalla lisää mutta iltakahvittelu ystävän luona venähti yöhön asti. :) Kahvin sijasta nautittiin kupilliset teetä, kummasti Jenna osas jo automaattisesti laittaa mulle sitä ihanaa shampanja teetä kysymättä, oon niin rakastunu siihen teehen. <3 Lisäks nautittiin Jennan tekemää ihanaa suklaajuustokakkua, oikeen herkkutorstai siis. :) 

Herkuttelujen ja BB.n jälkeen alettiin sit liekö halloweenin ansiosta puhumaan kaikista mahdollisista "kauhujutuista" joita tiedetään ja loppujen lopuks päätettiinkin lähteä ilta-ajelulle kattomaan yhtä spooooky paikkaa jossa paikallinen hevostalli järjestää kesäleirejä ja jossa huhujen mukaan kummittelee.. ;) Tallilta lähdettiin vielä kattomaan yhtä taloa joka aikoinaan on tippunu kalliolta ja josta liikkuu kans vaikka mitä pelottavia huhuja.. Lisäks pysähdyttiin autiolle matkikselle tupakille. Jenna luki kauhutarinoita puhelimestaan mm. yhdestä vanhasta rakennuksesta jota me oltiin Jennin kans harkittu meidän tän vuotisten synttäreiden juhlapaikaks.. Hrr.. Kauhutarinat, pimeys ja pieni tuulenvire aiheutti tietty sen että pienikin lehtien rapina sai kylmät väreet liikkeelle. :D On se jännä mitä mielikuvitus tekeekään vielä aikusenaki ihmismielelle.. Eniten tais kyllä Jenna olla "peloissaan", reppana! :) Kaiken kaikkiaan ihan kiva ilta oli ja jännitystäkin piisas mikä oli ihan kiva ku kyseessä oli kuitenki tollanen hmm.. itseaiheutettu hyvä jännitys :D 


Uskotteko te muuten yliluonnollisiin juttuihin tai saako esimerkiks joku tietty kauhutarina kylmät väreet kulkemaan yhä uudestaan ja uudestaan? :)

Eilinen menikin sit ihan vaan hengaillessa. Aika paljon tuli suunniteltua tulevia synttärijuhlia jotka tuleeki taas nopeemmin kun mitä ajateltiinkaan. Illalla käytiin sit vähän ajelemassa ja kattomassa  halloweenia juhlivia ihmisiä. Koin kyllä aikamoisen pettymyksen kun mitään halloweenin mukaisesti pukeutuneita ihmisiä ei pahemmin näkyny. :( Tää päivä onki menny enimmäkseen nukkuessa ja ihan vaan telkkaria kattellessa, nytkin taustalla pyörii talentti jota aina sivusilmällä vilkuilen. :) Illalla olis tarkotus mennä taas vähä pörräilemään että josko sit niitä pukeutuneitakin tänään näkyis.. ;) 

Hyrisyttävää halloweenia vaan lukijoille! <3


torstai 1. marraskuuta 2012

Viime viikosta vielä..

Helou helou ihanat! <3 Kirjottelin aiemmin toissa viikon juttuja mutta ajattelin nyt tulla kirimään viime viikon jutut niin pääsis sit vihdoin ja viimein tähän päivään täälä blogissaki! ;) 

Viime viikko mulla oli siis lomaa koulusta koska toi kurssi mitä nyt teen, oli pienellä tauolla ja jatkui muuten juurikin tänään. :) Koska mulla on nykysin ihan uskomattoman huono muisti niin yritin facebookista lunttailla mitähän oon mahdollisesti puuhaillu viikko sitten maanantaina mutta eihän sielä mitään sellasta merkintää ollut mistä olis voinut päätellä maanantain tapahtumia. :D

Tiistaina aamu alkoi kaffittelulla ihanan ystävän Nean kanssa joka tuli mua herättelemään heti neuviksensa jälkeen. Taitaa muuten kummitädin pikkumuru tosiaan viihtyä sielä äitin masussa kun ei ole vieläkään malttanut syntyä vaikka kovasti mä ainakin veikkailin että olis tullu viime kuun 14. päivä. ;) No, tulee sit kun on valmis. Täälä ei vaan enää millään maltettais odotella, vaan taitaa niin kummit kun mummit tulevasta mammasta puhumattakaan olla jo ihan kypsiä odotteluun. ;) <3 

Tiistai-iltana sain myös vihdoin värjäiltyä tän tukkani ja päädyinkin taas perus tumman ruskeeseen ainakin nyt toistaiseksi. Pari tukka ideaa olis kyllä mielessä mutta en oo ihan varma vielä kumpaan ideaan kallistun. Pitkästä tukasta haaveilisin myös taas.. ;) Saa nyt nähdä mihin loppu viimein päädyn mutta onpahan ainakin nyt vähä paremman näkönen pää kun mitä se oli aiemmin joten kelpaa toistaiseksi. :D 

Keskiviikkona aika kuluikin sit aika pitkälle ensin kotona ja illalla lähdettiinkin sit Jennin kans tekemään vaalityötä. Loppujen lopuks se reissu kesti yöhön asti. :) Mua tosiaan kysyttiin tänä vuonna yhteen vaalikampanjaan mukaan ja koska sekä ehdokas että aikataulullisesti hetki olivat sopivia niin suostuin toki. Vaalikamppistelua tulikin sit tehtyä toista viikkoa vähän sielä sun täälä aina tohon äänestyspäivää edeltävään yöhön asti. ;) 

Torstaina olikin sit jännä päivä kun tiedossa oli pienimuotoinen reissu reilun sadan kilsan päähän konsultaatioon mutta siitä taidan kirjotella nyt kuitenkin sit vielä vähän myöhemmin. Tarkotus oli kirjotella koko viikko yhteen päivitykseen mutta kummasti tässä taas aikaa vierähti niin että kohta tulee taas jo kiirus. Mähän tosiaan myöhästyin tänään jo koulustakin vaikka luento alkoi vasta 15.15 ;) Mutta siis tosiaan, oon tässä lähdössä vielä iltakahville ja lupasin olla paikan päällä 21-22 välillä enkä huomannu että kellohan on jo 21 enkä oo tehny vielä elettäkään laittaakseni itteäni valmiiksi, joten nyt vaatteiden vaihtoon ja ystävän luo ja myöhemmin sit siitä torstaista ja loppuviikosta.. ;) 

Heippahei ja kivaa torstai-iltaa kaikille! :) 

maanantai 29. lokakuuta 2012

Ei niin positiivista, jatko-osa..

Edellisessä postauksessa kerroinki toissa viikon alun tapahtumista ja ajattelin nyt samaan syssyyn jatkaa samaa rataa kertomalla muista viime aikasista jutuista niin pääsee sit joskus kertomaan niistä kivemmistakin jutuista. Mulla kun näköjään on jonkun asteinen pakkomielle että asiat pitäis kertoa oikeessa tapahtumajärjestyksessa.. ;)

Tosiaan toissa viikon tiistaista ei oo sen kummempia muistikuvia enää tässä kohtaa. Tais mennä aikalailla hengaillessa se päivä kun toi maanantai oli mitä oli ja yöunien suhteenkin oltiin taas menty nollilla. Keskiviikkona iltapäivä ja ilta meni "vauvavahtina" kun rakas ystäväni Jutta näpersi ristiäiskakkujen koristeita. :) Näpsin puhelimella jopa pari kuvaa tuotoksista mutta kuinka ollakkaan johto on nyt hukkateillä enkä jaksa vaivata päätäni miettimällä mihin oon sen tällä kertaa saanu piilotettua.. :D Ihan kun toi maanantai ei olis ollu tarpeeks niin ilta huipentui sit siihen että kaveri oli niin kipee että pelkäs joutuvansa lähtemään sairaalaan. Säikähdyksellä onneks selvittiin ja kivut helpotti. 

Torstai menikin sit rauhallisena välipäivänä taas ja hengailun merkeissä aika lukuunottamatta pikasia reffejä meillä yhden vaaliehdokkaan kanssa jonka vaalikampanjaan mua pyydettiin edellisenä päivänä. Tästä lisää sit ehkä myöhemmin kun pääsen niihin kivempiin asioihin asti. :) 

Perjantai aamuna heräsin seitsemän aikoihin puhelinsoittoon Jenniltä (serkkuni jos joku lukijoista ei vielä tiedä :) joka oli herännyt koviin kipuihin. Käskytin Jennin sit pienen keskustelun jälkeen hakeutumaan suoraan lääkäriin ja ihme kyllä neiti uskoi kerrankin kerralla. ;) Tais olla likka oikeesti tosi kipee kun kerralla uskoi. :( Lääkäri käynnin jälkeen mitään sen kummempaa ei ollu kuitenkaan vielä selvinnyt mutta iltapäivällä ollessaan tulossa tänne oli sit lääkäri soittanu perään että labrojen tulokset oli tullu ja samantien kävi käsky päivystykseen. Jenni pyysi sit mut paikalle ja lähdettiinkin samantien kohti sairaalaa Tuulian kanssa joka just sattui olemaan täälä kahvilla. 

Sairaalassa alku meni odotellessa ja erilaisia tutkimuksia ja labroja käytiin ottamassa. Aiemmin saatu kipulääkitys oli jonki verran helpottanu kipuja ja me perus väsyneenä naureskeltiinkin vielä vähän mille sattui. Jenniä hoiti sairaanhoitaja joka on ollu mun kanssa samalla luokalla joten siitäkin syystä tuli sit vähän vitsailtua siinä samalla. Kiitokset Vaan P, Jennin hyvästä hoidosta! :) 

Vielä jopa vähän nauratti..

Jossain kohtaa sit alko pikkusen hymy hyytymään kun kuultiin mikä likkaa vaivaa. Haimatulehdus, ei mikään leikin asia niillä arvoilla mitä haima-arvot oli siinä kohtaa. :( Neiti tippaan ja piuhojen päähän, tieto että sisälle jää. Pikkusen heräs huoli kun erikseen sanottiin että laitetaan varmuudeksi osastolle joka on lähellä tehoa että jos yön aikana tilanne pahenee. 

Tilanne muuttui äkillisesti.. :(

Jäätiin sit Tuulian kanssa Jennin seuraksi siihen asti että sitä lähdettiin kuskaamaan osastolle. Vähän oli taas paha mieli jättää läheinen sinne yksin. :( Sairaalasta tultua hengailin sit vaan kotona ja vastailin huolestuneiden ihanien välittävien ihmisten kommentteihin. Oli oikeesti ihana nähdä miten moni välittää. <3

Parin tunnin kotona olon jälkeen ihana Jennika sit pelasti mut täältä neljän seinän sisältä ja tuli Charlotan kanssa hakemaan mut hetkeks vähä hengähtämään. Käytiin abc.llä kaffilla ja vähä pörräilemässä ja oli kyllä ihan kiva ja rentouttava ilta kaikesta huolimatta. :)

Lauantaina Nea tuli sit hakemaan mua kotoa jä käytiin Jennin luota hakemassa sille tavaroita ja sit sairaalaan kattomaan miten neiti jakselee. Tiputus oli onneks selvästi auttanu ja nopea toiminta oli onneks saanu myös arvot laskusuuntaan. :) Sairaalan jälkeen tulin pariks tunniks kotiin jonka jälkeen puolestaan Tuulia tuli hakemaan mua ja lähdettiin takas sairaalaan toiselle vierailutunnille. :) 

Pian kotiin pääsyn jälkeen alkoi tulla lisää paskaa ovista ja ikkunoista ja vietinkin sit suosiolla ihan vaan rauhallisen koti-illan vaikkakin ihana ystäväni Jenna houkutteli mua mukaan baariin, olis kuulemma tullu vaikka kotoa hakemaan, ihana. <3 

Ilta meni siinä sit ihan vaan hengaillessa ja siinä pohtiessa sitä taas huomas että mitä vaan voi tapahtua eikä koskaan tiedä ketä esimerkiks sairastuu yllättäen tai kenen aika päättyy milloinki. Enkä siis tarkota pelkästään tota Jennin juttua vaan lähinnä viittaan sit niihin muihinki juttuihin mitä kyseisenä iltana ja sen jälkeenkin on tullu ilmi. On se jännä miten kaikki paska kasaantuukaan aina samaan aikaan mutta täytyy yrittää pitää vaan mielessä että ilman niitä paskoja juttuja ei välttämättä osais nauttia niin kovin sit niistä hyvistä jutuista. Omalta kohdalta voin melko varmasti ainakin sanoa että lisää surua on luultavasti jo lähiaikoinakin luvassa mutta tarkempia tietoja odotellessa ei auta kun koittaa keskittyä niihin hyviin juttuihin ja niistä ajattelinkin sit postailla seuraavaks ettei nyt vallan ihan liian synkäks mee tää juttu. 

Sen kuitenkin sanon että älkää tuhlatko elämää esimerkiks turhiin riitelyihin tai tekemällä asioita mitä ette oikeesti halua vaan keskittykää ennemmin niihin hyviin juttuihin, pieniin arkisiin iloihin ja oikeesti tärkeisiin ihmisiin ja tehkää asioita joista oikeesti nautitteja saatte iloa koska koskaan ei voi tietää mitä jo seuraavassa hetkessä tapahtuu. <3

"Ei ole rohkeaa tehdä mitä haluaa, vaan tyhmää olla tekemättä..."
(eilen katsotusta elokuvasta mieleen jäänyt lause joka pitää niin paikkaansa)

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! <3




Ei niin positiivista

Niin vaan taas jäi se päivittäminen vaikka viimeks suunnittelin ihan hirveesti jatkavani piankin siitä mihin viimeeks jäin. Tässä nyt vaan on ollu aika hitosti kaikkea ja ennen kaikkea ei niin positiviista tapahtumaa ja sattumaa että eipä oo jaksanu oikeen tänne blogin puolelle tulla purkamaan vaikka mieli olis tehnytkin.. Lisäks kauan oon nyt miettiny mitä päivittelen ja mitä en, toisaalta kun olis kiva pitää blogi ah-kaikki on niin ihanaa-hyvän tuulen blogina, toisaalta taas, uskon että jokaisen elämässä on myös niitä varjopuolia niin miks jättää niistä kirjottamatta? Varsinkaan jos kyseessä on omasta elämästä kokonaisuudessaan kertova blogi. Ymmärrän kyllä että jotkut haluaa keskittyä blogissaan vaan niihin kivoihin juttuihin ja luen itekin myös sellasia blogeja. :) Mulle itelle nyt sopii kuitenkin paremmin se että kerron elämästä niinkun se on, sekä hyvistä että vähemmän hyvistä jutuista. En voi muutenkaan sietää sellasta yltiöpäistä asioiden kiillottelua kun tuskin kenenkään elämä todellisuudessa on pelkkää ruusuilla tanssimista niin siks näin. Ja aikusiahan tässä ollaan? Ainakin toivon ettei kukaan lapsi tänne eksy :)

Ajattelin nyt parin postauksen verran puida noita parin viime viikon suoraan sanottuna, paskoja tapahtumia. Josko sit pääsis taas niihin kivempiin aiheisiin, niitäkin kun onneks riittää. :)

Tosiaan toissaviikolta ei oo mitään päivityksiä koska viikko meni aika oman onnensa nojassa. Kirjottelinkin viimeks että jos olisin tienny sillon sunnuntaina minkälainen viikko on tulossa niin olisin ottanu vaan rennosti ja nukkunu! Mutta ei, enpä tienny ja näin ollen mulla ei sunnuntaina ollu illalla mikään kiire nukkumaan. Aamuyöllä kun olin sit menossa nukkumaan niin kuulin että kaveri oli saanu puukosta! Hyvästi yöunet.. Kaveri tuli sit vielä pienessä shokissa meille aamukahville kuuden aikaan aamulla ja siinä sit puitiin asiaa kun odoteltiin että kello menis eteenpäin että piti lähteä takas sairaalaan kirurgia tapamaan ja kattomaan kuinka pahasti on osunu. Pakko tähän väliin sanoa että kaveri ei ollu siis ite sekoillu mitään vaan ainoastaan puolustanu väkivallan uhriksi joutunutta naista ja siitä kiitoksena sai puukosta. 

Vähän ennen kahdeksaa lähdettiin sit takas kohti sairaalaa ja kuinka ollakkaan jouduttiin tilanteeseen että loppupäivästä istuttiin kaikki kuulusteluhuoneessa kuultavana. Ei voi muuta sanoa kun että voi paska! Ei oikeesti olis mitään mielenkiintoa ollu tohon hommaan, se kun ei liittyny meihin millään tavalla mutta minkäs teet, väärässä paikassa väärään aikaan, ei auta. Loppujen lopuks tän takia taidettiin sit olla vähä myöhässäkin sieltä sairaalasta vaikka hyvin lähellä oltiinkin ja odottelukshan se sit meni. Odottelua, lääkäriä, odottelua, röntgeniä ja lisää odottelua ja lääkäriä, muutama tunti meni sairaalassa ja sen jälkeen saatiinkin vielä lähteä silmät ristissä kohti poliisiasemaa kun kaverin piti mennä kuultavaksi noista yön tapahtumista. 

Puolen päivän jälkeen päästiin kotiin ja ajatuksena ottaa ansaitut päikkärit väliin jääneitä yöunia paikkaamaan. Kauaa ei kuitenkaan ehditty nukkua kun tuli puhelu että laitokselle kuultavaksi puolestaan noista aamun tapahtumista. Ei auttanu ku yrittää kupillisella kahvia saada ittensä edes vähä hereille ja ei muuta ku liikkeelle. Kuulemisten jälkeen suunnattiin sit Jennin kans vielä Nean luo kaffille, mulla ajatuksena et oltais tyyliin nähty vimppaa kertaa ennen vauvan syntymää ;) mut vähän meni toi arvaus mulla nyt mönkään.. Pari tuntia kaffittelua ja sithän oliki jo ilta ja päivä menny ku kotia takas päästiin.. Loistava alku viikolle, eikö? 

Ps. Lienee varmaan tarpeellista sanoa että kaveri voi hyvin ja onneksi kovin pahasti ei käyny. Shokilla, tikeillä ja sairaslomalla selvittiin, onneks! :)

tiistai 23. lokakuuta 2012

Päivitysten kirimistä..

Hellurei kaikki ihanat lukijat! Ajattelin nyt vihdoin tulla taas vähä postailemaan kun kerran rauhallista koti-iltaa tässä vietän kynttilän valossa, hiusväri päässä BB.n alkua odottelemassa. :) 

Ensinnäkin pahoittelut jälleen pitkästä postaustauosta, tää viikko vaan on ollu aika kaoottinen eikä loppua näy. Aika paljon on ollu viime aikoina huolia ja murheita joista osa on ihan kaikkien tiedossa ja osa sit taas sellasia enemmän henk.koht. juttuja joista en nyt ainakaan tällä hetkellä halua kirjotella sen enempää muuta kun että surullista, eletään päivä kerrallaan. Kaikesta huolimatta on nyt kuitenkin vaan jatkettava elämää kaikinpuolin mahdollisimman normaalisti vaikkakin sit just nimenomaan päivä kerrallaan. Niinhän sitä sanotaankin ettei auta jäädä tuleen makaamaan joten ei auta, näillä mennään.

Reilu viikko sitten perjantaina vietettiin tosiaan Pukeudu Pinkkiin perjantaita ja sieltä on myös viimesin postaus lukuunottamatta edellisen arvonnan voittajan ilmoittamista. Pinkki perjantai sujui hengaillessa ja ajellessa. Lauantaina oli puolestaan sitte luvassa pientä juhlan tynkää tai toisin sanoen extemporelähtö viettämään iltaa pienellä mutta sitäkin paremmalla porukalla. :) Loppuillasta tai pitäiskö sanoa aamuyöstä, eksyin sit vielä kuinka ollakkaan, kellariin vielä yhdelle Jannea moikkaamaan. Oli kyllä super kiva jälleen kerran päästä pitkästä aikaa päivittelemään kuulumiset, siinä on ihminen joka tosiaan lukea mua välillä kun avointa kirjaa mikä ei kyllä haittaa ollenkaan. :) 

Sunnuntain facebook-päivitys kuuluikin sit näin: "näköjään toi bb.n kattelu & jekkubatteryt saattaa saada aikaan sen että voi itekin käyttäytyä vähän kun talossa olis.. Että hupsista saatana.. :D" Toi lause kiteytti illan aika hyvin eikä siitä oikeestaan sen enempää.. ;) Koko sunnuntai menikin sit kaikinpuolin rennoissa merkeissä kotosalla hengaillessa, kahvia juoden ja vähän sain jopa siivoiltua. :)

Pakko sanoa että jos olisin tolloin sunnuntaina aavistanu minkälainen viikko on tulossa niin olisin luultavasti ottanu vielä rennommin ja vaan nukkunu koko päivän ja keränny voimia tulevaan mutta koska en tietenkään tienny yhtään mitään niin eipä sit sunnuntai iltanakaan ollu mikään kiire nukkumaan mikä oli kyllä virhe.. 

Kirjottelen viime viikon tapahtumat vielä ehkä myöhemmin. Nyt on kuitenki tässä välissä aika mennä pesemään tää väri pois ennenku loppukin tukka tippuu päästä ja sit alkaaki kohta puolin jo tän päivän BB. <3

Seuraatteko te BB.tä? Suosikkeja? Inhokkeja? :)

Ps. Ensimmäisen kosmetiikka-arvonnan voittaja Aadalle terkkuja ja pahoittelut että paketin lähettäminen viivästyi. Paketti on kuitenkin viime viikolla pistetty postiin ja toivon mukaan jo perillä. :)