tiistai 15. tammikuuta 2013

Tylsää mutta silti ihanaa arkea

Heipparallaa!

Taas on uus viikko käynnissä ja huomenna ollaanki taas jo keskiviikossa.
Viime viikonloppu meni ihan vaan kotona hengaillessa ja sit illat ajellessa. Perjantaina vietin laatuaikaa kummitypyn kanssa joka kävi kylässä vanhempiensa kanssa. <3

Vietettiin laatuaikaa kun pikkutypy nukahti kummitädin syliin <3

Kotiin lähtiessä oli näytettävä vielä kieltä :D <3

Iltasin sit kuskattiin muutamat ihmiset viihteelle ja käytiin perjantaina moikkaamassa Jannea. :) Sunnuntai menikin sit ihan vaan kotosalla blogeja lukiessa ja tulevaan viikkoon valmistautuessa. :) 

 Maanantaina mulla oli taas koulua, kaikki hurjat kaks ja puoli tuntia. :D
Siitä huolimatta että luennot alkoi vasta puoli yhdeltä, mä onnistuin myöhästymään ja aika reilustikin vielä. Olin suunnitellu tekeväni kotona yhden tehtävän sille päivää mutta eihän tää mun romu suostunu avaamaan yhtä tiedostoa missä olis ollu mm. osoite jossa tehtävän voi käydä tekemässä. Päätin sit ennen luentojen alkua tehdä tän koululla mutta arvioin aika hienosti väärin tähän kuluvan ajan ja olin loppujen lopuks reilu puoli tuntia myöhässä.

Kaiken lisäks lopetettiinki jo puoli tuntia etuajassa joten mun koulupäivälle jäi pituutta vaan reilu tunti! :D Reippaan ja ahkeran opiskelun jälkeen Jenni tuli sit hakemaan mua ja käytiin sit pikasesti moikkaamaan yhtä kaveria jonka jälkeen suunnattiin Jennin kanssa Taijan ja Melinan luo kaffille. :)

Vähä on heilahtanu mutta Möö hoiti vauvaa :)

Välillä piti kokata ruokaa.. 

että jaksaa tanssia :) <3

Kuvat on tosiaan puhelimella räspitty minkä kyllä huomaa mutta jääpähän muistoja <3

Kaffittelun jälkeen suuntasinki sit kotia kun Tuulia tuli vuorostaan kaffille meille. :)
Loppuilta kuluikin sit vaan kotosalla. Tuli ahmittua oikeen urakalla lemppariblogien tekstejä joita on pienen blogitauon aikana jääny aikamoinen määrä rästiin. Lisäks tuli seikkailtua muutamien nettikaupojen sivuilla ihastelemassa uutuuksia ja muutamia ihani juttuja kyllä taas löysinki mitä voisin harkita tilaavani. Toistaiseks sain kuitenki itteni vielä pidettyä kurissa eli löydöt on kerrankin harkinnassa ja kerron niistä lisää sitten jos (ja kun) päädyn jotain ihania juttuja tilailemaan.. ;)

 Tänään mulla on ollu vapaapäivä joka onki kulunu kivasti kerranki ihan vaan kotona ilman että on tarvinu lähteä yhtään mihinkään. Pienen pieniä päikkäreitä on tullu otettua useammat kun yhdet johtuen siitä että vaikka viime yönä tulikin nukuttua suht hyvät unet niin pieni flunssanpoikanen nostaa ihanasti päätään ja siks on jotenki niin vetämätön olo. :( 

Päikkäreiden lisäks oon kuitenkin tänäänki ollu edes vähä reipas. Taas lensi romua roskiin ja lisäks sain jopa imuroitua. Oon aina ennen kotitöistä eniten inhonnu just imurointia mutta nykyään tuntuu että voisin varmaan kasvaa imurin varteen kiinni.. :D

Ilta onki sit menny salkkareiden ja kuvien koneelle lisäilyn merkeissä ja nyt oottelen että iholla alkais. Sit vois hetken vielä järjestellä tavaroita ja ajoissa sit nukkumaan jos vaikka tää flunssainen olo helpottais.

Hyvää yötä ja kivaa kuluvaa viikkoa kaikille, palataan taas! <3

Ps. Oon alottanu tekeen mm. ristiäis- ja vauvajuhlapostausta joten niitä tulossa tässä lähiaikoina kun vaan saisin ne postaukset valmiiks.. :) 

4 kommenttia:

  1. Täytyy nostaa sulle hattua sillä jos opiskelisin niin en viitsisi mennä kouluun muutaman tunnin takia, puhumattakaanyhden tunnin mittaisesta vierailusta.

    Suloisia naisen alkuja ja aina katsellessani pikkulapsia mietin että mihinkähän hekin päätyvät ja kuinka elämä heitä kohtelee, tuossa iässä kun kaikki on niin viatonta. Pois on se maailman pahuus..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle taas sopii enemmänku hyvin tollanen tunti-pari-kolme kerralla :D Oon liian levoton ja ehkä laiskakin istumaan sellasia 8-16 päiviä.. Toisaalta taas iltaluennot ei tuota niinkään ongelmaa vaikka oliskin useampi tunti kerralla..

      Ne on niin sulosia ja toivottavasti elämä ja maailma kohtelee hyvin <3

      Poista
  2. mä en paljon telkkaria kato mutta toi iholla vaan koukuttaa..
    vauvat on niin parhautta, ihana tämä kummmi-pätkä sulla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kans niin koukussa ja tuntuu että kukaan kavereista ei sitä seuraa, sit on pakko koittaa niille kertoa ne mielenkiintosimmat jutut jos neki koukuttuis ettei tarvis yksin sitä hehkuttaa.. :D

      Se on niin sulonen, samoin mun toinen kummitypy Olivia joka on jo reipas ekaluokkalainen <3

      Poista