Ei hyvää ilman pahaa..

Seuraa ehkä maailman pitkäveteisintä pähkäilyä, aikuisen teiniangsteilua ja analysointia joten jos harrastat pelkkiä hyväntuulen blogeja niin suosittelen ajan- ja hermojen säästämiseksi skippaamaan tämän tekstin. :) 

Nielurisoja ei mulla muistaakseni enään ole mutta kitarisoille olis viime aikoina tehnyt mieli monestikin esitellä maailmaa. On nimittäin viime aikoina ollu sen verran hermot piukassa ja hihatkin on palanu siihen tahtiin että välillä olis todellakin ehkä tehny hyvää mennä johonkin keskelle mettää, tai tässä tapauksessa peltoa kun tunnun sielä maalla niin kovin viihtyvän. 

Kaikkihan alkoi jo viime perjantaina. Oli ollu kaikinpuolin kiva päivä, oltiin kyläilty kummitypyn luona ja vietetty päivä perus hengaillen. Illalla iski sit hiukan ehkä surkee fiilis kun tuli siinä vähän ehkä liiankin kanssa pohdittua ja kuinka ollakkaan, jälleen kerran, kun paskaa tulee niskaan tai mieli on muuten paha niin tuleehan sitä itseään toki sit joka suunnasta tai sattuu jotain millä varmasti saadaan varmistettua että se mieli tosiaan on paha ja sellasena pysyy.

Olin selviytyny illan riennoista melkeen kotia asti ja aamuyön tunnit oli jo meneillään kun puski sellasta viestiä että mieli todellakin laski nollasta sataan sekunnissa ja kaupan päälle yöunetkin meni. (Joku muu sen sijaan toivon mukaan nukkui kovinkin makoisat yöunet..) En nyt ala puida tätä itse asiaa täälä sen kummemmin varsinkaan kun en loppujen lopuks edes itse ainakaan vielä kaikkea tiedä, mutta pointti oli siis se että mieleni todellakin pahoitin ja tästä johtuen viime päivät on menty aikamoisella matalapaineella. 

Oon yleensä vihaisena sellanen että joko paasaan ja skitsoilen ko. aiheesta niin kauan että alkaa jo itseäkin naurattaa, tähän ei yleensä edes mee kauaa, tai vaihtoehtoisesti oon sit todellakin "vihainen-vihainen". (Tajutkaa tai ette mitä tolla nyt sit meinaan :D ) Kun taas petyn tai pahoitan mieleni niin haluan joko olla itekseni mikä on tosi harvinaista mulle, siis että yksin viihtyisin, tai sitten voin olla seurassa mutta silti ns. omissa oloissa ja ajatuksissa. Perjantaina nyt sit onnistuin samanaikaisesti sekä pettymään/pahoittamaan mieleni sekä suuttumaan toden teolla, ei hyvä fiilis siis alkuunkaan. 

Tää fiilisten sekasoppa ja noin tunnin pituisiks jääneet yöunet sai sit aikaan sen että lauantaina kypsyin totaalisesti siihen puhelinrumbaan kun luuri soi ja piippas kaiken aikaa joten loppujen lopuks laitoin tylysti luurin äänettömälle, mitä en yleensä kovin helposti tee edes yöllä koska jollakin ystävällähän voi tulla vaikka jokin hätä ja sit en ookkaan tavoitettavissa, ja päivitin vielä naamakirjaankin niinkin kauniin päivityksen kuin:

"laitetaan nyt tänneki jos vaikka menis paremmin perille eli joo hengissä ollaan mutta ihan on tietoinen valinta että luuri äänettömällä eli on ihan se ja sama soittaako joku kerran vai sata, luultavasti en vastaa. Soitan takasin jossain kohtaa kun jaksan, jos jaksan. Tack o adjö."

Haha! Nyt jo vähän naurattaa toi päivityskin mutta sillä hetkellä oli kyllä nauru kaukana. Illalla onneks sitten Jenni pelasti mut neljän seinän sisältä ja käytiin vielä kidnappaamassa pienemmän kummitypyn äiti Neakin meidän matkaan pitkästä aikaa. <3 

Ajeltiin ympäriinsä, kuunneltiin musiikkia ja enimmäkseen oltiin vaan hiljaa. Teki tosi hyvää mulle kun sai rauhassa pähkäillä ja niin tais tehdä ainakin Neallekin hyvää se "hiljaisuus" kun taitaa olla ne hiljaiset omat hetket aika vähissä sielä kotona kun arkea pyörittää neljän lapsen kanssa :) Muutenkin ollaan joskus puhuttukin Nean kanssa siitä että on se hyvä kun joskus voi vaan olla, että vaikka on toisen seurassa niin välillä voi silti olla vaan hiljaa ja itsekseen pähkäillä ilman että tulee mitenkään ahdistunutta hiljaisuutta. :)

Siinä kun ajeltiin niin sattui sit sellanen jännä juttu että luuri alkoi huutamaan saapuneesta facebook-viestistä. Viesti alkoi muistaakseni kysymyksellä "kuka sua on loukannu" ja aika pian sen jälkeen alkoikin ilman mitään sen kummempaa "varoitusta" tulla ihan kuin jotain "analyysia" musta, siitä miten "kaikki varmaan kelaa että oon aina happy enkä koskaan siipi maas." Lisäks sain kaupanpäällisenä toteamuksen "toisaalta elät muita varten jos et oo huomannu näin btw, jos et oo huomannu et teet sitä, oon monesti miettiny et eläisit ittees varten ja alkaisit välittää itestäs enemmän, eikä se juurikaan itsekästä ole.."

Se mikä tässä jutussa on jännää, on se että nää sanat tuli ihmiseltä joka ei periaatteessa tunne mua kovin hyvin (tosin näköjään paremmin kun ajattelinkaan), ihmiseltä joka ei kuulu siihen ihan lähimpään ystäväpiiriin, ja jota tulee nähtyä todella harvoin. Olis ollu helpompi ymmärtää jos nää sanat olis tullu joltain tosi läheiseltä ystävältä joka tuntee mut läpikotaisin, kun että joltain "vieraammalta". Vielä jännemmän tästä teki se, että vaikka en tietenkään voikaan tätä myöntää, niin nää asiat tais kuitenkin osua aikalailla oikeeseenkin..

Nää sanat sai mut todellakin miettimään asioita joten taisivat tulla tarpeeseen. 

Kiitos siis sanojen sanojalle.

Mä luulen että jos huomenna lukisin tän tekstin niin huomaisin että tästä tekstistä tuli aivan älyttömän sekava mutta kunhan nyt pähkäilin ja saattaa olla että pähkäilen joskus toistekin. Mietin muuten aivan älyttömän kauan että kirjoitanko edes mitään ns."negatiivista" mutta sitten ystäväni fiksuna totes kun ääneen asiaa pohdiskelin että, "miks ei vois kirjottaa, en ymmärrä miks blogiin pitäis kirjoittaa vaan kaikki hyvät asiat kun kenenkään elämä nyt tuskin kuitenkaan mitään pelkkää ruusuilla tanssimista ole.." ja niinhän se menee. Ymmärrä toki ns. hyvän tuulen blogit missä ollaan aina iloisia ja auringonpaisteisia ja luen sellaisia itsekin mielelläni mutta kuitenkin, tää on mun blogi ja jos mua jokin asia surettaa tai suoraan sanottuna vituttaa niin miksei se sais myös mun blogissa näkyä? 

Ja kuten sanottu ilman pahaa ei voi olla hyvääkään joten.. ;) 

Ja jos nyt joku jaksoi lukea tänne asti niin voin kuitenkin lohduttaa kertomalla että vaikka matalapaineella jatketaan niin huomenna päivitellään taas niistä kivemmista aiheista nimittäin ainakin vapusta on tulossa postausta ja lisäksi se kauan odotettu vauvajuhlapostaus alkaa olla vihdoin muutamaa kuvaa vaille valmis. :) 

Ps. Ja hei, jos joku nyt kelaa että alan julkaisemaan täälä jotain naamakirjan yksityisviestejä niin tarkoitus ei todellakaan, kunhan nyt lainasin paria lausetta kun aiheeseen liittyivät. :D Lisäks taidetaan olla kyseisen ihmisen kanssa sen verran kuitenkin samoilla linjoilla että tuskin tästä pahastuu joten.. :) Mutta joo, tästä postauksesta tuli nyt taas sen pitunen että eiköhän riitä tältä erää. Mä alan kattomaan tuhluriprinsessoja ja sit jos yrittäis nukkua, nää viime öiden minimaaliset yöunet alkaa tuntua.. 

Hyvää yötä kaikille!