torstai 8. marraskuuta 2012

Joulukortti askartelupaskartelua

Tosiaan huomasinpa just etten tällä viikolla ookkaan vielä postaillu lukuunottamatta tota toissaöistä fiilistely postausta <3 Maanantaina oli askartelupaskartelupäivä ja aattelinkin nyt siitä ihan erillisen postauksen kirjottaa ihan kuvatodisteiden kera, mä kun en tunnetusti oo millään tavalla mikään "käsityö"-ihminen.. :D

Maanantaina oli tosiaan vapaapäivä koska jostain syystä toi kurssi millä nyt oon, on laitettu jatkumaan tauon jälkeen niin että sitä on enää kerran viikossa aiemman kahden kerran sijaan. Koko päivä meni aikalailla koomaillessa aina ilta kuuteen saakka kunnes saattiin yhtäkkiä Jennin kans extempore-askartelufiilis! Kauheella kiireellä lähdettiin sit tiimariin alle tunti ennen sen sulkemisaikaa ja sielä sit hulluna hamstrattiin vähä sieltä täältä kaikkea mahdollista askarteluvärkkiä. :D

Tarkotus oli siis joulukortteja askarrella ja mä jo sieluni silmin näin kuinka saan yhdessä illassa kauheen kasan kortteja valmiiks ja mietin jo etukäteen et mitäs sit askartelen kun kortitkin on jo tehty. Näin siis ajattelin jo ennenku oltiin edes alotettu ensimmäistäkään korttia. :D Oikeesti aika hauska mikä ihme askartelu/tuunausvimma muhun on iskeny, mä kun en koskaan oo oikeen välittäny esimerkiks käsitöistä koulussa. Kai oon sit tulossa vanhaks.. (Toinen, uskottavampi vaihtoehto on se että mä oikeesti kaipaan kokoajan jotain tekemistä mihin voi syventyä niin ettei tarvi liikoja miettiä tiettyjä asioita..)

Loppujen lopuks parin tunnin askartelun jälkeen mulla oli valmiina tasan kolme korttia joista viimeinenkin oikeasti vasta puoliksi valmiina.. Että se siitä isosta pinosta kortteja! :D No, tietääpähän ainakin että monia kortin teko hetkiä on vielä luvassa jos aion kortit kaikille niille askarrella keille ajattelinkin. Ehkäpä joku ilta kokoan tytöt korttitalkoisiin ja samallahan vois nauttia vaikka lasilliset viiniä.. Glögiä siis.. ;) 

Joulukortti askartelupaskartelujen lopputulos näytti tältä:

Ensimmäinen tuotos :D

Toinen tekele..

Ja kolmas, vielä kesken oleva..

Siinä nyt ne maanantain tuotokset ja lisää pitäis askarrellapaskarrella sit jossain kohtaa kun ehtii ja on fiilistä. Ainakin noissa koekappaleissa oli se hyvä puoli että opin sen ettei noiden "timanttien" liimaamiseen tarvi puoltapurkkia sitä liimaa ku leviää sit noin rumasti. :/ Liimailin muuten noi timangit sillä samalla Mr. J.ltä saadulla pikaliimalla jolla oon korjannu jo mm. yhdet kengät, nojatuolin käsinojaa ja ties mitä muuta.. Taisinpa Nean vaippakakun pohjanki sen avulla rakennella.. Selvästi hyvää tavaraa.. ;) 

Askarteletteko te ite joulukortteja? :)

2 kommenttia:

  1. Täällä on askartelupaja ollut muutaman viikon jokäynnissä. Tuloksena vaivaiset kymmenen joulukorttia. Valitsin melko työlään korttimallin, joten saan nyhertää vielä monen monta iltaa niiden kimpussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut kymmenen korttiahan on ihan hyvin siihen nähden että aikaa on vielä :) Tai jos vertaa mun kolmeen ;D Yllättävän aikaa vievää puuhaa kyllä toi askarteluki näköjään mutta ehkä mäki saan vielä muutaman edes tehtyä ennen joulua :)

      Poista