maanantai 18. maaliskuuta 2013

Maanantaimoikka!

Jee! Ulkona paistaa aurinko! 

Viime yö oli aika hirvee. Sain nukuttua about kolme tuntia jotka siis nyt aamulla. Ensin ei yöllä ihan vaan vaihteeks taas uni tullu kun piti liikaa asioita pohtia ja pyöriä ja hyöriä. Sit kun aamulla vähän ennen seiskaa alkoi väsy painaa niin samaan aikaan iski myös ah, niin ihana pahoinvointi jonka takia meni oma aikansa saada unen päästä kiinni. Mutta kuten sanottu, ulkona arska paistaa eli kevät taitaa vihdoin olla tuloillaan joten ei anneta niiden lyhyiden unien nyt ollenkaan häiritä tätä aamua. :) 

Eilinen meni ihan vaan kotioloissa niinkun toi lauantaikin ja siivotessa, ihan vaan vaihteeks. Joku voi nyt ihmetellä kun "jatkuvasti siivoon" mutta mulla on tässä vähän isompi projekti meneillään kun ystävät ihanaiset tosiaan meni ja hankki mulle synttärilahjaks yhden pidempi aikaisen haaveen, siitä lisää jahka saadaan se ihanuus tänne kotiutettua. :)

Siivoomisen lisäks oikeen vaimoiltiin taas Jennin kans ja väännettiin sunnuntain iltapalaks kana-peksu-punasipuli-tomaatti pitsaa (joo, todella terveellinen viikonloppu siis takana.. NOT!) ja illalla sit kahvittelin vielä naapurin poitsun kans kun se oli kotiutunu venäjältä keikkareissulta, mun mielestä aika jännää kuunnella juttuja tollasista keikkareissuista, oli vissiin ollu pikkasen eri meininki sielä venäjällä kun vertaa tähän meidän kotosuomeen.. :) 

Niin ja uteliaille tiedoksi, kuukeloimalla saattaa löytyä tietoa mikä suomalainen bändi sielä venäjällä on viikonloppuna keikkaa paukutellu. Mä oon vähä kade kun en oo päässy vielä yhtäkään keikkaa livenä näkemään mutta ehkä joskus.. :) 

Tänään olis tarkoitus sit yllättäen siivota. Uutta Avonin pakettia olis myös tuloillaan, tiesi matkahuollon poitsu puhelimessa kertoa, joten asiakkaiden lähetykset jos pussittelis sit heti samantien niin sais nekin sit heti jakoon. Lisäks ajattelin tänään panostaa arjen pieniin iloihin eli siinä kohtaa kun suihku kutsuu niin aion kyllä kaikessa rauhassa nauttia kaiken maailman kasvo- ja hiusnaamioista, pitäähän sitä nyt alkaa valmistautumaan kun viikonloppuna juhlitaan rakkaiden ystävien kihlajaisia. 

Sellasia suunnitelmia siis täällä. Mitäs teillä on ohjelmassa tälle viikolle? 
Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille! :) 

2 kommenttia:

  1. Sulla virtaa riittää vaikka vetelet vähillä yöunilla eli pistähän pakettiin ja laita tännekin päin, olen ollut niin laiskalla tuulella viime päivät ettei mitään rajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voin kertoa että ei sitä mullakaan aina riitä mutta nyt on ollu aika hyvä virtakausi, liekö johtunu siitä ku tässä yhtenä yönä olin nukahtanu puhelimen laturin piuhan päälle vai mistä sit johtuu.. ;)

      Mutta joo paketti lähetetty ja saapunee huomenissa :D
      Ps. Joskus saaki laiskottaa! :)

      Poista